Perustelut
Jazzkukko ry hakee kaupunginhallitukselta 7 000 €:n kertaluonteista tukea kattamaan vuoden 2022 festivaalin järjestelyistä koituneita poikkeuksellisia tappioita. Tappiot olivat noin 10 000 euroa. Tappiota selittää edelleen koronaepidemia, jonka vaikutuksesta yleisömäärät useilla festivaaleilla ovat pienentyneet.
Jazzkukko ry on järjestänyt festivaalin Laitilassa jo kahdeksan kertaa. Festivaali lisää kaupungin näkyvyyttä, kasvattaa matkailua sekä mahdollistaa lähikulttuurielämykset luoden hyvinvointia kaupungin asukkaille. Myös taloudellisesti festivaali hyödyttää kaupunkia, sillä sekä yhdistys että yleisö käyttävät paikallisia yrityksiä ja palveluita.
Esityslistan liitteenä on yhdistyksen avustusanomus.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus myöntää Jazzkukko ry:lle kertaluontoisen tuen, 7 000 euroa, kattamaan vuoden 2022 festivaalin järjestyistä koituneita poikkeuksellisia tappioita.