Perustelut
Ns. talkoovapaan pitäminen on yksi palvelurakennetyöryhmässä esille nostettu säästötoimenpide. Tässä yhteydessä käytetty talkoovapaa -termi ei tarkoita virka- ja työehtosopimuksen luvun IV Vuosiloma 12 §:n mukaista säästövapaata (vuosiloman säästämistä).
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy vuodelle 2023 ns. Laitilan talkoovapaan seuraavin ehdoin:
- perustuu vapaaehtoisuuteen, ja sitä on anottava,
- vapaata voidaan myöntää kerrallaan enintään kahden viikon ajaksi (huom. tällöin vapaata anotaan ainoastaan työpäiviksi, ei vapaapäiviksi)
- vapaata haetaan tietyille työpäiville ja vähennys suoritetaan kyseisen kuukauden palkasta
- talkoovapaata haettaessa ei saa olla pitämättömiä lomapäiviä tai yli 20 tuntia kertynyttä työaikasaldoa tai pitämätöntä ylityövapaata. Lähtökohtaisesti ensiksi pidetään saldovapaat
- työntekijän ollessa talkoovapaalla vähennetään hänen palkkaansa seuraavasti: varsinainen kuukausipalkka jaetaan luvulla 40, jolloin saadaan yhden säästövapaapäivän á-hinta, joka kerrotaan talkoovapaapäivien lukumäärällä,
- talkoovapaapäivät ovat työssäolopäivien veroisia päiviä, joten niillä ei ole vähentävää vaikutusta esim. työkokemuslisää ja vuosiloma-aikaa laskettaessa,
- mikäli henkilö sairastuu ennen ko. vapaata tai sen aikana, vapaa siirretään toiseen ajankohtaan viranhaltijan/työntekijän sitä anoessa,
- ko. vapaan ajaksi ei palkata sijaista
Samalla kaupunginhallitus toivoo, että henkilöstö käyttää mahdollisuuksiensa mukaan em. talkoovapaamahdollisuutta.