Perustelut
Laitilan kaupungin hallintosäännön 147-151 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille, varajäsenille sekä muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla mahdollisuuksien mukaan vähintään viisi päivää ennen kokousta. Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan toimielimen niin päättäessä lähettää sähköisesti.
Toimielimen jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn.
Toimielimen jäsenten ja esittelijän lisäksi toimielimen kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus
- valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla kaupunginhallituksen kokouksessa kuntalain 18.2 §:n mukaan sekä
- kaupunginjohtajalla
Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.
Kaupunginhallitus on jo aiemmin päättänyt, että kaupunginhallituksen kokoukset vuosina 2021-2025 pidetään kaupunginvirastossa, kaupunginhallituksen kokoushuoneessa (Silo) pääsääntöisesti maanantaisin klo 17.30 alkaen. Samalla se on päättänyt, että kokouksen esityslista julkaistaan sähköisenä kokousta edeltävän viikon keskiviikkona.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginhallituksen kokouspäivät vuonna 2023 ovat alustavasti seuraavat: 16.1. (varapäivä), 23.1., 30.1 (varapäivä), 13.2., 27.2., 13.3., 27.3., 3.4., 17.4., 24.4. (varapäivä), 8.5., 22.5., 5.6.,19.6., 26.6. (varapäivä), 14.8. (varapäivä), 21.8., 4.9., 18.9., 2.10., 16.10., 30.10. (varapäivä), 6.11., 15.11., 20.11., 4.12. ja 18.12. (varapäivä) pääsääntöisesti kello 17.30 alkaen.
Edelleen kaupunginhallitus päättää, että kaupungin johtoryhmän jäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksen kokouksissa.