Kaupunginhallitus, kokous 2.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 106 LISÄPYKÄLÄ: Hallintosäännön muuttaminen (lisäpykälä)

LAIDno-2020-75

Valmistelija

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin hallintosääntöä ehdotetaan muutettavaksi vastamaan hallinnon organisaatiorakenteeseen ja virkoihin tehtäviä muutoksia. Talous- ja hallintojohtajan tehtävien eriytyessä erillisiksi viroiksi, on hallintosääntöä päivitettävä. 

Laitilan kaupungin toimialaorganisaatio koostuu neljästä toimialasta. Hallintotoimen toimialaa johtaa nykyisin talous- ja hallintojohtaja. Vuonna 2016 organisaation muutosten yhteydessä silloinen kaupunginkamreerin virka muutettiin talousjohtajan viraksi. Samassa yhteydessä talousjohtajan johtamaan kokonaisuuteen talous- ja laskentatoimen lisäksi liitettiin hallintopalvelut. Vuonna 2017 edelleen todettiin, että hallintopalveluiden osuus talousjohtajan johtamasta toimialasta on merkittävä ja hallintotoimesta vastaavan viranhaltijan virkanimikkeen tulisi vastata paremmin tehtävien sisältöä. Tällöin virkanimike muutettiin talous- ja hallintojohtajaksi. Laitilan kaupungin hallinnon organisaation uudistaminen on aloitettu jälleen uudestaan kaupunginhallituksen päätöksellä 7.10.2019.  

Tässä vaiheessa hallinnon uudistamisen tavoitteena on muun muassa vahvistaa hallinto- ja talouspalveluiden johtamista sekä selkeyttää hallintotoimen toimenkuvia ja vastuita. Uudistuksen tavoitteena on lisäksi vahvistaa sekä työntekijöiden että johdon saamaa tukea, mahdollistaa ajankäyttöä kehittämistyöhön ja varmistaa toimivat sijaisjärjestelyt. 

Talous- ja hallintojohtajan nimi muutetaan hallintojohtajaksi. Nimikkeen muuttamisen yhteydessä hallintojohtajan toimenkuva keskittyy hallintotoimen toimialajohtajan tehtävään, painottaen erityisesti hallinto- ja henkilöstöpalveluiden johtamista. Hallintojohtaja on myös kaupunginjohtajan sijainen.

Samaan uudistuskokonaisuuteen liittyy ehdotus talousjohtajan viran perustamisesta. Talousjohtaja työskentelee suoraa kaupunginjohtajan alaisuudessa, kuuluu kaupungin johtoryhmään ja on osa kaupungin konsernijohtoa. Talousjohtaja vastaa talouspalveluista, hankintojen koordinoinnista sekä konserniyhtiöiden ohjauksesta ja seurannasta. Talousjohtaja tulee toimimaan myös hallintojohtajan sijaisena.
Hallintosäännön osalta uudet virkanimikkeet tarkoittavat muutoksia useaan pykälään. Nykyisiä talous- ja hallintojohtajan vastuita ja toimivaltuuksia on jaettu uusille nimikkeille. Uusien nimikkeiden osalta hallintosääntöön esitetään muutoksia kaikkiaan pykäliin 16 §, 18 §, 25 §, 39 §, 58 §, 66 §, 67 §, 68 §, 69 §, 72 §, 73 §, 90 §, 105 §, 159 § ja 172 §.

Hallinnon organisaatiota uudistetaan siten, että hallinto- ja henkilöstöpalvelut muodostavat entistä selkeämmän ja tiiviimmän kokonaisuuden. Talouspalvelut siirtyvät erilliseksi yksikökseen, jota johtaa talousjohtaja suoraa kaupunginjohtajan alaisuudessa. Kaupunginjohtajan alaisuudessa toimivia erillisyksiköitä järjestellään lisäksi siten, että muutoksen jälkeen yksiöitä ovat talouspalvelut, maankäytönsuunnitteluyksikkö, elinkeinotoimen ja asumisen yksikkö sekä johdon tuki ja viestintä. Osa aikaisemman sisäisen palvelutoiminnan yksikön toiminnasta siirtyy osaksi hallinto- ja henkilöstöpalveluja.

 Hallintosäännön sivun 13 organisaatiokaavio päivitetään vastaamaan esitettyä. 

Lisäksi kaupunginvaltuusto on 6.5.2019 päättänyt, että seuraavan hallintosäännön päivityksen yhteydessä 116 §:ään lisätään, että nuorisovaltuusto voi nimetä valtuuston kokoukseen edustajan, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus. Pykälässä todettaisiin lisäksi että, nuorisovaltuuston edustajalla ei kuitenkaan ole läsnäolo-oikeutta valtuuston suljetussa kokouksessa. Valtuustossa päätetyt muutokset on syytä lisätä päivityksen yhteydessä hallintosääntöön.

Kaikkia muutoksia esitetään tulemaan voimaan 1.1.2021. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaiset muutokset hallintosääntöön siten, että muutettu hallintosääntö tulee voimaan 1.1.2021.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.