Perustelut
Kiinteistön 400-441-15-30 Niittymaa omistaja hakee MRL 171 §:n mukaista poikkeamislupaa yleiskaavamääräyksestä rakentaa 120 kerrosneliön suuruisen talousrakennuksen kooltaan alle 2000 m2 rakennuspaikalle.
Hakija on kuullut hankkeesta naapurikiinteistön omistajia yhtä lukuunottamatta, josta kaupunki on naapurikiinteistön kuullut. Muilla naapureilla ei hankeesta ole mitään sanomista mutta naapuri, jota kaupunki on kuullut, on toimittanut kaupungille 7.10.2020 kirjallisen huomautuksen rakennushankkeesta. Muistutuksessa halutaan esittää huomautus, että lupahakemuksen kohteena olevan rakennuksen valmistuttua se tulee pilaamaan naapurikiinteistön peltonäköalan kokonaan. Esittäjä toteaa, että heidän oleskeluterassinsa on kohti suunnitteilla olevaa rakennusta. He esittävät muistuksessa, että suunnitteilla oleva rakennus sijoitettaisiin rakennuspaikan pohjoispäähän.
Alueella on voimassa 8.6.2009 hyväksytty oikeusvaikutteinen osayleiskaava. Alue on osayleiskaavassa merkitty AT/s -alueeksi, joka kaavamääräyksessä on kyläalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja ja jolla ympäristö säilytetään. Kaavamääräyksessä määrätään lisäksi, että alueen rakennuspaikan tulee sijanniltaan sopeutua maisemaan, soveltua asumiseen ja sen on oltava pinta-alaltaan vähintään 2000 m2. Alueen rakentamisessa ja ympäristötoimenpiteiden yhteydessä tulee kiinnittää erityistä huomiota alueen arvokkaan kyläkuvan sekä kulttuurihistoriaalisesti arvokkaiden rakennusten, rakenteiden, tiestön, kasvillisuuden ja näkymien säilymiseen. Olemassa olevia rakennuksia ja rakennettuja rakennuspaikkoja saa käyttää, peruskorjata ja rakentaa olevassa tarkoituksessaan rakennuspaikan pinta-alalle tai rakennusoikeudelle määräyksessä esitetyn mitoituksen estämättä.
Kaupungin mittaustoimi on käynyt 12.10.2020 kohteessa ja ottanut dronella muutamia havainnekuvia ilmasta rakennuspaikan ympäristön kokonaiskuvan hahmottamiseksi.
Hakijalta peritään poikkeamislupapäätöksestä Laitilan kaupunginhallituksen 13.2.2012 50 §:n päätöksen mukainen 250 €:n maksu.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus myöntää kiinteistölle 400-441-15-30 Niittymaa poikkeamisluvan hakemuksessa esitetyn rakennuksen rakentamiselle.
Perustelut:
Poikkeamislupa ei aiheuta MRL 171 §:n mukaista haittaa kaavoitukselle, kaavan toteutumiselle ja alueenkäytön muulle järjestämiselle. Poikkemislupa ei vaikeuta luonnosuojeluatavoitteiden toteutumista tai rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista eikä johda vaikutukseltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Niitymaa on pinta-alaltaan kiinteistörekisterin mukaan 1850 m2 rakennettu kiinteistö, jolla sijaitsee yleiskaavassa suojeltu Untamalan kylän vanhimpia oleva asuinrakennus. Otetuista kuvista voidaan todeta, että suunnitellun rakennuksen sijainti on pyritty asemoimaan sellaiseen paikkaan ja asentoon, missä se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa ympäristölleen tai rakennuspaikalla sijaitsevalle suojellulle rakennukselle sekä niin, että Niittymaa kiinteistöä voidaan jatkossakin käyttää kokonaisuudessaan esteettä.
Sovelletut lainkohdat: Maankäyttö- ja rakennuslaki 171 §, 173 § ja 174 §
Tämä poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta sen tultua lainvoimaiseksi, jonka aikana poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa on haettava.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Raula oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan.