Perustelut
KV 17.9.2018 § 70
Kaupunginvaltuutettu Janne Kuusisto esitti kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti:
”Laitilan Sirpunpuiston lenkki, joka löytyy esimerkiksi kuntoplus.fi sivustolta, on päästetty surkeaan kuntoon. Alue on hieno, sekä loistavalla paikalla aivan ydinkeskustan tuntumassa. Nykyisessä hoitamattomassa kunnossaankin paikka on suosittu ulkoilijoiden ja kuntoilijoiden keskuudessa.
Polkujen kunnostus, sekä tarpeellisten roska-astioiden ja penkkien hankkiminen ei ole kaupungin mittakaavassa kummoinenkaan investointi, mutta tällä saavutettaisiin huomattava parannus alueen viihtyvyyteen, ja liikunnallisuuteen. Kunnostuksen yhteydessä ehdotan rakennettavaksi alueelle myös aidatun koirienulkoilutusalueen. Koirapuistoa ei lukuisista suunnitelmista huolimatta ole Laitilaan koskaan rakennettu. Suomessa on Helsingin Sanomien mukaan n. 700 000 koiraa, eikä Laitilakaan voi enää kauaa olla huomiomatta tätä kasvavaa joukkoa.
Sirpunpuiston kunnostaminen ja kehittäminen liikunta- ja ulkoilukäyttöön palvelisi kuntalaisia päiväkotiasukeista aina vanhustenhuoltoon asti.”
Päätös: Kaupunginvaltuusto merkitsi em. valtuustoaloitteen tiedoksi lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista valmistelua varten.
KH 24.9.2018 § 232
KJ Ehdotus: Kaupunginhallitus toteaa, että otsikossa mainitun valtuustoaloitteen valmisteluvastuu on tekninen johtaja Mika Raulalla.
Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupunginvaltuustolle ennen valmistelun aloittamista lähetekeskustelua varten.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
KV 29.10.2018 § 76
Päätös: Asian käsittelyn aikana puheenvuoron käytti valtuutettu Janne Kuusisto.
Kaupunginvaltuusto kävi lähetekeskustelun em. asiasta.
Tekva 21.10.2020 § 11
Itsenäisyyspuolueen Janne Kuusisto ja Henri Aitakari, vihreiden Maria Tuomi, Laitilan Omien Nina Arokoivu ja Marko Elo sekä perussuomalaisten Tommi Johansson tekivät 17.9.2018 valtuustoaloitteen koskien Sirpunpuiston kunnostamista ja koirapuiston perustamista. Aloitteen pohjalta on käyty kaupunginvaltuustossa lähetekeskustelu.
Aloitteessa esitetään Sirpunpuiston lenkin kunnostusta, sillä alue on nykyisellään huonossa kunnossa. Käytännössä esitetään alueen hoidon lisäämisen lisäksi penkkien sekä roska-astioiden lisäämistä eli palvelutason nostamista.
Kunnostustoimenpiteiden yhteydessä esitetään koirapuiston rakentamista Sirpunpuistoon.
Aloitteen mukaiset esitykset ovat ehdotuksina mukana talousarvion investointiosassa. Koirapuiston rakentamiseen esitetään 20 000 euron määrärahaa vuodelle 2023 sekä lähiliikuntareitteihin ja perhepuiston rakentamisiin yhteensä 35 000 euroa vuodelle 2024. Mainittakoon, että esityksenä on myös Matikan virkistysalueen perusparannus vuodelle 2022 ja tälle hankkeelle esitetään 100 000 euron määrärahaa. Kaupunginvaltuusto tulee ratkaisemaan määrärahojen kohdentamiset sekä aikataulut päättäessään talousarviosta vuodelle 2021 ja taloussuunnitelmasta vuosille 2022- 2023.
TJ Ehdotus: Tekninen valiokunta hyväksyy vastauksenaan otsikon mukaiseen aloitteeseen ja esittää edelleen kaupunginhallituksen ja -valtuuston hyväksyttäväksi, että aloitteen mukaiset toimenpiteet sisältyvät talousarvion investointiesityksiin.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi
Kaupunginhallitus esittää teknisen valiokunnan antaman vastineen edelleen kaupunginvaltuustolle otsikossa mainittuun valtuustoaloitteeseen.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Raula oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan.