Kaupunginhallitus, kokous 15.1.2024

§ 15 Investointimäärärahan hakeminen paikkatieto-ohjelman hankintaan vuodelle 2024

LAIDno-2023-408

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi
Mika Raula, tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Kaupungilla ei ole ollut käytössä sähköistä rakennusvalvonnan lupapalvelua. Hankinnassa ei ole kiirehditty syystä, että on odotettu mitä lakimuutokset tuovat tullessaan sekä markkinoilla olevien tuotteiden kehittymistä. Kaupungilla ei ole myöskään ollut sellaista viranhaltijaa, jolla olisi mahdollisuudet kaavojen laadintaan. Tämän johdosta ei ole myöskään ollut tarvetta hankkia ohjelmia tätä tarkoitusta varten. Kaavan laadinnan lisäksi asemakaavan tulee perustua maastoa kuvaavaan pohjakarttaan, jonka tulee olla yksityiskohtaisuudeltaan ja tarkkuudeltaan riittävä sekä ajantasainen.

RYTJ-laki (Laki rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä) sekä uusi rakentamislaki edellyttävät kunnilta sähköisiä palveluja niin rakennuslupien käsittelyssä kuin kaavoituksessakin. Ajantasainen ja yhteentoimiva tieto sujuvoittaa työtä monin tavoin ja parantaa viranomaisten yhteistyötä. Tieto liikkuu mutkattomammin valtion viranomaisten ja kuntien välillä, eikä sitä tarvitse toimittaa useaan paikkaan. Kunnan sisällä on myös tärkeää, että rakentamiseen ja kaavoitukseen liittyvä tieto löytyy ja on hyödynnettävissä yhdestä paikasta.

Vuoden 2022 talousarvioon oli varattu rakennusvalvonnan osalta määräraha sähköiselle lupakäsittelylle, mutta tuolloin katsottiin viisaimmaksi jättää hankinta tekemättä. Kaavoitukseen on tänä vuonna saatu rekrytoitua henkilö, jolla on edellytykset laatia ja piirtää kaavoja. Jotta hänen työpanostaan saataisiin hyödynnettyä tehokkaasti, edellyttää se työkalujen hankintaa eli tässä tapauksessa sopivan ohjelman hankintaa. Hankittavaa ohjelmaa tulee voida hyödyntää myös karttapalveluissa sekä pohjakartan päivityksessä.

Talousarviossa ei ole varattuna määrärahaa ohjelmistojen hankintoja varten. Tehdyn kartoituksen perusteella kustannuksiksi ohjelmiston hankitaan tulisi 90 000 € ja sen käyttöön ottoon 60 000 €. Summa jakautuisi tasan rakennusvalvonnan ja kaavoituksen osalta.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy rakennusvalvonnalle sekä kaavoitustoimelle 90 000 € investointimäärärahan ohjelmiston hankintaan sekä 60 000 € käyttötalousosioon ohjelman käyttöönottoon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula. 

Valmistelija

Mika Raula, tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi
Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy rakennusvalvonnalle sekä kaavoitustoimelle 90 000 € investointimäärärahan ohjelmiston hankintaan sekä 60 000 € käyttötalousosioon ohjelman käyttöönottoon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Satu Sarkoranta, Kaupunkisuunnittelija, satu.sarkoranta@laitila.fi

Perustelut

Paikkatieto-ohjelman hankinta sähköisen asioinnin kanssa kilpailutettiin 20.6.-11.8.2023 välisenä aikana Cloudia-kilpailutusjärjestelmän kautta. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 21.8.2023 (§ 171) valita paikkatieto-ohjelman hankinnan Trimble Solutions Oy:ltä. 

Kaavoitukselle ja rakennusvalvonnalle myönnettiin vuonna 2023 lisämääräraha (90 000 euroa) paikkatieto-ohjelman sekä sähköisen asioinnin palvelun hankintaan. Paikkatieto-ohjelman käyttöönottoa on alettu edistää syksyn 2023 aikana. Käyttöönotto on aikaa vievää ja vuoden 2023 loppuun mennessä saatiin ensimmäinen osaprojekti valmiiksi (yhteydet, ympäristön asennus, rajapinnat, integrointi muihin palveluihin) ja käyttöönotto jatkuu kevään 2024 ajan. Ensimmäisen osaprojektin maksuposti 16 200 euroa on laskutettu vuoden 2023 lopussa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että vuonna 2023 myönnetty määräraha paikkatieto-ohjelman hankintaan myönnetään uutena investointimäärärahana käyttämättäjääneen osan (73 800 euroa) osalta vuodelle 2024. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli kaupunkisuunnittelija Satu Sarkoranta.

Tiedoksi

Talouspalvelut, kaavoitus, rakennusvalvonta (kv)