Perustelut
Valtionvarainministeriö on kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 5 §:n nojalla myöntänyt Laitilan kaupungille peruspalveluiden valtionosuutta ja vahvistanut kuntien verotuloihin perustuvaa valtionosuuden tasausta vuodelle 2022 yhteensä 19.400.033 (v. 2021: 18.136.363) euroa, josta verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen osuus on 5.416.343 (v. 2021: 5.054.833) euroa.
Veroperustemuutoksista johtuva kunnallisverotulomuutoksia vastaava euromäärä maksetaan kunnille valtionosuuksien yhteydessä. Vuodesta 2020 alkaen korvaus veroperustemuutoksista näkyy valtionosuuspäätöksessä erillisenä eränä. Valtionvarainministeriö on myöntänyt Laitilan kaupungille vuodelle 2022 korvausta veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetysten korvauksista 5.207.994 (v. 2021: 4.765.552) euroa.
Lisäksi valtionvarainministeriö on vahvistanut kuntien kotikuntakorvauksen suuruuden, jonka perusteella Laitilan kaupungin kotikuntakorvausmenot ovat yhteensä 87.295 (v. 2021: 85.496) euroa ja kotikuntakorvaustulot 383.044 (v. 2021: 345.755) euroa (nettotulo 295.749 euroa). Edellä mainitut menot ja tulot kirjataan käyttötalousosan tehtävään perusopetus.
Aikaisemmista vuosista poiketen maksuerittely ei sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettuja valtionosuuksia. Kyseisen valtionosuuden määrä Laitilan kaupungille vuonna 2022 on 861.943 euroa (v. 2021: 857.304).
Verolykkäysten takaisinperintä on -35.253 (v. 2021 -114.308) euroa.
Päätösten mukaiset valtionosuudet ilman kotikuntakorvauksia ovat yhteensä 24.868.523 (v. 2021: 23.664.911) euroa vuonna 2022. Kaupungin talousarviossa on budjetoitu kyseisiä valtionosuuksia yhteensä 24.532.121 euroa. Valtiovarainministeriö on myöntänyt valtionosuutta 336.402 euroa enemmän kuin vuoden 2022 talousarviossa on arvioitu. Talousarvio pohjautuu valtionosuuksien osalta Kuntaliiton vuoden 2022 ennakkolaskelmaan.
Jos kunta on tyytymätön edellä mainittuihin valtion viranomaisten päätöksiin, on sillä oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus päätöksen tekijälle. Valtionosuuspäätökset vuodelle 2022 muutoksenhakuohjeineen ovat oheismateriaalina.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy vuoden 2022 käyttötalouden valtionosuus- ja kotikuntakorvauspäätökset ja päättää, ettei se tee edellä mainituista päätöksistä oikaisuvaatimusta.
Päätös
Keskustelun kuluessa esittelijä muutti päätösehdotustaan: Kaupunginhallitus hyväksyy vuoden 2022 käyttötalouden valtionosuus- ja kotikuntakorvauspäätökset varaten mahdollisuuden oikaisupyynnön tekemiseen, mikäli tarkemmassa tarkastelussa havaitaan virheitä.
Kaupunginhallitus päätti muutetun ehdotuksen mukaisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli talousjohtaja Marika Silvennoinen.