Kaupunginhallitus, kokous 24.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Määrärahamuutokset 2021 kunnallistekniikan investoinnit

LAIDno-2021-973

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Vuoden 2021 talousarvion investointiosion kohteet on pääosin saatu toteutettua poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta. Koronatilanne ja henkilöstömuutokset ovat aiheuttaneet lisähaasteita tällekin vuodelle. Valtatie 8 suunnitelmien käsittely ja niihin liittyvien asemakaavojen muutostyöt estivät tiettyjen investointikohteiden eteenpäin viemisen.  Talousarvion seurannan kannalta on syytä korjata niiden kohteiden määrärahoja, mitkä ovat toteutuneet merkittävästi arvioitua edullisemmin sekä poistaa niiden kohteiden määrärahat, joita ei ole ollut mahdollista toteuttaa tänä vuonna. Vastaava esitys on tehty talonrakennushankkeiden osalta marraskuussa nyt korjauksia esitetään kunnallistekniikan osalta. Muutosesitykset koskevat niitä hankkeita, joiden toteutuneet kustannukset ovat tiedossa.

Kaari-ja Matovuoren peruskorjaus saatiin toteutettua 87 000 € talousarviota edullisemmin

Laessaaren asemakaava-alueen toteutusta ei aloitettu, säästöä 110 000 €

Mikaelinkadun saneerauksen kustannukset ylittyivät 52 000 € kiertotien rakentamisesta ja muista lisätöistä johtuen.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Eva Nurmi, Rakennusinsinööri, eva.nurmi@laitila.fi

Tekninen valiokunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että tehdään seuraavat muutokset investointiosaan:

- Mikaelinkadun saneeraukseen lisätään 52 000 €:n (alv 0%) suuruinen lisämääräraha

- Laessaaren asemakaava-alueen varaukset poistetaan yht. 110 000 € (alv 0%)

- Kaari- ja Matovuoren peruskorjausvarauksesta poistetaan 87 000 € (alv 0%)

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että tehdään seuraavat muutokset investointiosaan:

- Mikaelinkadun saneeraukseen lisätään 52 000 €:n (alv 0%) suuruinen lisämääräraha

- Laessaaren asemakaava-alueen varaukset poistetaan yht. 110 000 € (alv 0%)

- Kaari- ja Matovuoren peruskorjausvarauksesta poistetaan 87 000 € (alv 0%)

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.