Kaupunginhallitus, kokous 31.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 206 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien, varapuheenjohtajien, jäsenten ja varajäsenten nimeäminen

LAIDno-2020-213

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 18.4.2021.

Vaaleissa sovelletaan vaalilakia (714/1998) sekä kuntalain kuntavaaleja koskevia säännöksiä.

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

  • kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu viisi jäsentä (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä) sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan,
  • laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, johon kuhunkin kuuluu kolme jäsentä (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen) sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Myös vaalitoimikunnan varajäsenet on laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Jäsenet ja varajäsenet on valittava vaalikelpoisista kunnan asukkaista siten, että kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet äänestäjäryhmät mahdollisuuksien mukaan tulevat edustetuiksi kussakin vaalilautakunnassa ja vaalitoimikunnassa. Jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen.

 Tasa-arvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

Vaalilain 15 §:ssä rajoitetaan vaalikelpoisuutta vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan. Sääntely on tältä osin tiukentunut aiemmasta.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eivätkä varajäsenenä ts. sekä oma että edellä mainitun sukulaisen ehdokkuus missä tahansa kunnassa aiheuttaa sen, että henkilö ei ole vaalikelpoinen vaalitoimikuntaan. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

Sinänsä ei ole estettä valita sama henkilö vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan.

Oheismateriaalina on ote kaupunginhallituksen pöytäkirjasta 25.3.2019 § 93 koskien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien, varapuheenjohtajien ja jäsenten sekä varajäsenten nimeämistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleja varten.

Tulevia valintoja varten edellytetään, että kaikilta jäseniksi ja varajäseniksi ehdotetuilta tiedustellaan ennen valintakokousta, ovatko he valmiita ottamaan vastaan ehdotetun luottamustehtävän.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus nimeää huhtikuussa 2021 pidettäviä kuntavaaleja varten äänestysalueille 001 (Laitila-taajama/kaupungintalo) ja 002 (Laitila-haja-asutus/Varppeen koulun ruokala) vaalilautakuntien puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja jäsenet sekä varajäsenet ja vaalitoimikunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenen sekä varajäsenet.

Päätös

Kaupunginhallitus nimesi pöytäkirjan liitteen mukaiset henkilöt vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan.

Perustelut

Vuoden 2021 kuntavaalien vaalipäivä siirrettiin huhtikuun 18. päivästä kesäkuun 13. päivään vuoden 2021 kuntavaalien siirtämisestä annetulla lailla (256/2021), joka tuli voimaan 29.3.2021.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 8.2.2021 § 53 nimennyt vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat kuntavaaleja varten alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus nimeää kesäkuussa 2021 pidettäviä kuntavaaleja varten äänestysalueille 001 (Laitila-taajama/kaupungintalo) ja 002 (Laitila-haja-asutus/Varppeen koulun ruokala) vaalilautakuntien puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja jäsenet sekä varajäsenet ja vaalitoimikunnan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenen sekä varajäsenet.

Päätös

Kaupunginhallitus nimesi pöytäkirjan liitteen mukaiset henkilöt vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan.

Perustelut

Kaupunginhallitus on nimennyt aiemman käytännön mukaisesti kahteen vaalilautakuntaan viisi jäsentä ja viisi varajäsentä.

Keskusvaalilautakunta on todennut, että vallitsevan tilanteen mukaan on hyvä nimetä vaalilautakuntiin enemmän varajäseniä kuin yleensä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus nimeää varajäseniä kahteen vaalilautakuntaan siten, että molemmissa on käytettävissä seitsemän varajäsentä.

Päätös

Äänestysalue 1: Kai Sainio ja Johanna Koskinen

Äänestysalue 2: Jouko Pistemaa ja Emilia Andersson


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.