Kaupunginhallitus, kokous 31.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 205 Henkilöstön työhyvinvoinnin huomioiminen koronaepidemia aikana

LAIDno-2021-528

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Kaupungin koko henkilöstö on maaliskuusta 2020 lähtien työskennellyt poikkeuksellisissa työoloissa koronapandemiasta johtuen. Vuoden mittaan on tehty työtä suuren paineen alla, jouduttu joustamaan ja sopeutumaan erilaisiin työjärjestelyihin, lisätehtäviin ja muuttuviin tilanteisiin samalla, kun huoli omasta ja muiden terveydestä on painanut mieltä. Poikkeuksellisissa työoloissa työskenteleminen on ollut haasteellista, mutta tilanteessa on selvitty erinomaisesti.

Laitilan kaupunki on neuvotellut henkilöstön huomioimisesta Jukon ja OAJ:n asiaa koskevien pyyntöjen mukaisesti. Koska työnantaja kohtelee henkilöstöä yhdenvertaisesti ja noudattaa omassa toiminnassaan yhteisiä toimintatapoja, neuvotteluun on kutsuttu mukaan kaikki ammattijärjestöt. Neuvotteluissa on yhteisymmärryksessä päädytty ehdottamaan, että Laitilan kaupunki antaa henkilöstölleen kiitoksena hyvästä työstä koronapandemian aikana sekä edelleen työhyvinvointia edistääkseen liikunta- ja kulttuurietuja 100 euron arvosta /henkilö. Liikunta- ja kulttuuriedun kautta tuetaan henkilöstön jaksamista ja virkistymistä. Virkistysedun käyttö hyödyntää myös alueen paikallisia yrityksiä. Liikunta- ja kulttuurietujen käytettävyys on monipuolinen, sillä Smartum-edun hyväksyvien palvelutuottajien verkosto on laaja. Palkitsemisen kustannusarvio on 30 000 - 65 000 € riippuen henkilöstön aktiivisuudesta käyttää etua. Kustannukseen ei ole varauduttu kuluvan vuoden talousarviossa.

Etu myönnetään kaikille kaupungin vakituisille ja määräaikaisille työntekijöille, jotka ovat olleet ajalla 1.4.2020-31.5.2021 työ- tai virkasuhteessa vähintään 6 kuukauden ajan ja joilla on voimassa oleva työ-/virkasuhde kesäkuussa 2021.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy ehdolla, että kaupunginvaltuusto hyväksyy tarkoitukseen määrähan 

1. henkilökunnan huomioimisen korona-aikana osoituksena joustavuudesta ja tuloksellisesta työstä sekä työhyvinvointia edistääkseen liikunta- ja kulttuurietuja 100 euron arvosta /henkilö. 

2. myöntää edun kaikille kaupungin vakituisille ja määräaikaisille työntekijöille, jotka ovat olleet ajalla 1.4.2020-31.5.2021 työ- tai virkasuhteessa kaupunkiin vähintään 6 kuukauden ajan ja joilla on voimassa oleva työ-/virkasuhde kesäkuussa 2021.

Edelleen kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle myönnettäväksi lisämäärärahan 65.000 euroa henkilöstön työhyvinvoinnin edistämiseksi edellä kuvatun mukaisesti. Mahdollisesti tarkoitukseen käyttämättä jäävää määrärahaa ei käytetä muiden menojen kattamiseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.