Kaupunginvaltuusto, kokous 22.3.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Itsenäisyyspuolueen valtuustoryhmän valtuustoaloite vanhusten tehostetun palveluasumisen yksiköstä

LAIDno-2021-177

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on käsitellyt otsikossa mainittua aloitetta kokouksessaan 17.3.2020 § 30. Vastineessaan valiokunta viittaa päätökseensä 22.1.2020 § 13.

Em. käsittelyt ovat oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus antaa otsikossa mainittuun valtuustoaloitteeseen vastineen oheismateriaalin mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyn ajan läsnä asiantuntijana oli sosiaali- ja terveysjohtaja Johanna Ahokas.

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginhallitus antaa otsikossa mainittuun valtuustoaloitteeseen vastineen oheismateriaalin mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asian käsittelyn aikana puheenvuoron käytti valtuutettu Aitakari.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.