Valmistelija
Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi
Perustelut
Pro Vakka-Suomen valtuustoryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen Laitilan vuokrataloista. Aloitteessa pyydetään listausta kaikista Laitilan kaupungin omistamista vuokra-asunnoista sekä selvitystä kohteittain poistoista ja tuotoista. Lisäksi pyydetään suunnitelmaa tulevista korjauksista. Aloitteessa tuodaan esille, ettei tällä hetkellä ole voimassaolevaa listausta eri kohteista ja niiden tuotoista on epäselvyyttä. Aloitteessa esitetään, että kaupunginvaltuusto ryhtyisi tekemään päätöksiä omistuksistaan.
Pro Vakka-Suomen ryhmittymä ei kuitenkaan halua kaupungin hankkiutuvan eroon huonoista kohteistaan ilman selvää suunnitelmaa siitä, kuinka korvaavat tilat tultaisiin jatkossa hinnoittamaan, kun luovutaan kohtuuttomiin korjauskustannuksiin ajautuneista vuokrataloista. Niissä vuokralla oleville pienituloisille kuntalaisille jo uusien asuntojen suunnitteluvaiheessa sitouduttava vuokrien säilyttäminen ennallaan.
Edellä mainittu listaus yksittäisten kohteiden poistoista, tuotoista ja tulevista remonteista tulisi toimittaa Laitilan kaupunginvaltuustolle mahdollisimman nopeasti. Sen pohjalta valtuusto pystyisi tekemään päätöksen korvaavien vuokra-asuntojen rakentamisesta. Laitila on aloitteen mukaan pakon edessä tämän aloitteen toimenpiteen suhteen. Ilman vuokratalojen ajan tasalla pitämistä emme saa Laitilaan uusia asukkaita.
Kaupungin vuokrataloyhtiöt on pääosin keskitetty Laitilan Talot Oy:lle, mikä toimii osana kaupunkikonsernia. Sen tehtäväksi on annettu omaisuuden hallinta. Se tekee myös päätökset uusista rakennushankkeista ja esim. myynneistä. Yhtiö toimii osakeyhtiöpohjalta, jonka kaikki osakkeet omistaa Laitilan kaupunki.
Yhtiön toimintaa rasittaa voimakkaasti suuri velkamäärä. Velkaantuminen johtuu uusien vuokratalojen rakentamisesta, jolla saatiin Laitilaan uusia vuokra-asuntoja yksityisen asuntotuotannon puuttuessa lähes kokonaan. Uusien kohteiden suuren velkamäärän myötä painavat poistot tulosta alaspäin. Vanhempien kohteiden osalta velat ovat pieniä ja niiden tulos kokonaisuudessa onkin positiivinen. Vuokratasot ovat uusissa kohteissa niin korkeat, ettei nostomahdollisuuksia juurikaan ole ja niiden joukosta löytyykin suurin osa vapaista asunnoista. Vanhempien vuokra-asuntojen vuokrat ovat kohtuullisempia ja vapaita asuntoja näissä ei juurikaan ole.Pekästään tilinpäätöslukuja tutkimalla voi tehdä päätelmän, että vanhat kohteet ovat kannattavia ja uudet tuottavat tappiota. Näissä luvuissa ei kuitenkaan käy ilmi korjausvelka, jota on kertynyt paljon vanhempaan rakennuskantaan.
Ajatus siitä, että kaupunki luopuu vanhemmista vuokrakohteistaan on perusteltua korjausvelan pienentämisellä. Laitilan Talot Oy:n kokonaistaloutta ei sillä ratkaisevasti lyhyellä tähtäimellä paranneta lukuunottamatta kertaluontoisia myyntituloja. Aloitteessa esitetään myös vanhoista kohteista luopumisen yhteydessä tehtävistä vuokrajärjestelyistä. Esitys siitä, että niissä asuville vuokralaisille järjestettäisiin uudet asunnot ja samalla sitouduttaisiin entiseen vuokratasoon, on mahdoton. Järjestely johtaisi Laitilan Talot Oy:n merkittäviin tappiohin poistojen kasvun myötä ilman, että tulopohja kasvaisi.
Laitilan Talot Oy:n asuntokannassa on tällä hetkellä vapaita asuntoja, eikä tarvetta uusiin hankkeisiin ole. Hankalinta on, että eniten näitä löytyy uusimmista kohteista. Paha tilanne on uusimmassa yhtiössä, jossa viimeisten tietojen mukaan on kymmenkunta vapaata asuntoa. Vaihtelu kaupungin asukasmäärässä näkyy korostetusti vuokralaisten määrässä. Nyt, kun väkiluku laskee, asuntoja jää tyhjiksi. Toinen huomioitava seikka on, että kalliimmista asunnoista hakeudutaan halvempiin.
Ehdotus
Esittelijä
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen em. selvityksen ja esittää sitä kaupunginvaltuustolle vastauksena Pro Vakka-Suomen aloitteen johdosta.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyn ajan olivat talousjohtaja Marika Silvennoinen ja tekninen johtaja Mika Raula.