Perustelut
Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät siirtyivät kunnista hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 189/2001 6§:n (lakimuutos 591/2022) mukaisesti kuntouttavan työtoiminnan järjestää hyvinvointialue ja hyvinvointialue myös vastaa toiminnan järjestämisestä kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa ja asiakkaan aktivointisuunnitelmassa tai monialaisessa työllistymissuunnitelmassa määritellyllä tavalla.
Varha toteuttaa kuntouttavaa työtoimintaa joko järjestämällä palvelut itse tai hankkimalla palveluita muilta palvelujen tuottajilta sopimukseen perustuen. Tätä varten Varha on lähettänyt kunnille sopimusehdotuksen kuntouttavan työtoiminnan yhteistoiminnan muodoista sekä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yleiset tietosuoja- ja tietoturvaehdot. Sopimus ei ole julkista hankintaa koskeva sopimus, vaan osa sopijapuolten välistä yhteistyötä.
Varhan lähettämässä sopimusehdotuksessa kyse on kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyöstä ja tästä syystä kumpikaan osapuoli ei maksa rahallista korvausta toiselle sopijapuolelle. Lisäksi sovittaisiin, että kunnan tiloissa olevat työkoneet ja laitteet ovat kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden käytettävissä työtoimintatehtävän mukaisesti maksutta. Kunta tarjoaa mahdollisuuksien mukaan kunnan yksiköissä, kunnan työpajoilla tai muussa vastaavassa yksikössä kuntouttavaan työtoimintaan liittyviä avustavia tehtäviä, joita asiakas suorittaa. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sosiaalihuollon ammattihenkilöt vastaavat kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden palveluprosesseista, tuesta ja ohjauksesta palvelun aikana, kuntouttavan työtoiminnan palvelukokonaisuuden asiakaskohtaisesta räätälöinnistä, palveluun kuuluvista viranomaistehtävistä sekä monialaisesta yhteistyöstä.
Varha on tehnyt linjauksen, että ilman sopimusta kunnan kanssa Varhan viranhaltijat eivät saa osoittaa asiakkailleen kuntouttavaa työpaikkaa kunnan tarjoamissa palveluissa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kuntouttavan työtoiminnan paikkoja olisi Laitilassa normaalia vähemmän ja esimerkiksi Palke 5:n toimintaan näillä asiakkailla ei ole mahdollisuutta päästä.
Lähtökohtaisesti ei voida pitää kaupungin etujen mukaisena sopia yhteistyöstä ilman todellisiin kustannuksiin perustuvaa rahallista korvausta. Asiasta on keskusteltu hyvinvointialueen edustajien kanssa. Alkuvuoden aikana kunta on tarjonnut työtä lähinnä Palke 5 puitteissa, mutta hyvinvointialueen sosiaalinen tuki asiakkaalle ei ole vielä toteutunut täysimääräisenä.
Toiminta on aiemmin ollut kokonaisuudessaan osa kaupungin sosiaalipalveluita, eikä toistaiseksi ole selkeää arviota kuntouttavaan työtoimintaan kohdistuvista, kunnalle jääneistä kustannuksista Varhan aloitettua toimintansa vuoden alussa.
Varhan sopimusehdotuksessa kohdassa 9 on kirjattu, että sopimusta tarkistetaan viimeistään 30.9.2023. Palvelun toteutumisen osalta tilanne on edelleen epäselvä, eikä kuntouttavan työtoiminnan aiheuttamista kuluista kaupungille ole täyttä selvyyttä, joten Varhan yhteyshenkilön kautta on tiedusteltu mahdollisuutta sopimuksen määräaikaisuuteen. Tämä järjestely sopii Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle. Määräaikaisen sopimuksen aikana saadaan kokemusta siitä, miten palvelun toteuttaminen yhteistyössä sujuu ja kaupunki voi tarkemmin selvittää tarjottavien palvelujen kustannukset, toteutusvaihtoehdot sekä neuvotella Varhan kanssa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen tarkemmasta sisällöstä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy ja esittää Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle liitteenä olevan sopimuksen kuntouttavan työtoiminnan muodoista määräaikaisena 31.12.2023 asti.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli työllisyys- ja maahanmuuttopäällikkö Eila Pappila.