Perustelut
Rakennuspaikka ja sijainti
Pinta-alaltaan 685 m²:n suuruinen kiinteistö 400-419-10-158 (TONTTI 180/2), joka sijaitsee Laitilan keskustan tuntumassa osoitteessa Kivihankaankuja 2.
Hanke kuuluu Palmusen asemakaavamuutoksen alueeseen, joka on hyväksytty 2.10.2006 (KV §43).
Rakennuspaikka sijoittuu asemakaavan mukaiselle erillispientalojen korttelialueelle (AO). Lisäksi rakennuspaikkaa koskevat seuraavat kaavamääräykset:
I u1/2 Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa ullakon tasolla käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi.
e = 0.25 Tehokkuusluku eli kerrosalan suhde tontin/rakennuspaikan pinta-alaan.
Rakennuksen harjansuuntaa osoittava viiva.
Merkintä osoittaa rakennusalan sivun, jonka puoleisten rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden äänieristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 30 dBA.
Istutettava alueen osa.
Säilytettävä/istutettava puurivi.
Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää.
Rakennustoimenpide
Asuinrakennus rakennetaan kaupungin puistoalueen rajalle. Lisäksi asemapiirroksessa on osoitettu asuinrakennuksen harjansuunta asemakaavan vastaisesti Syttyäntien suuntaisesti.
Rakentamisrajoitus
Hanke edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaista poikkeamista asemakaavan mukaisesta rakennusalan rajasta sekä rakennuksen harjansuuntaa osoittavasta määräyksestä.
Hakijan perustelut
Hakija on perustellut hankettaan seuraavasti:
Ei vaikutusta mihinkään ympäristössä.
Naapureiden kuuleminen
Hakija on kuullut kaksi naapuria, joilla ei ollut huomautettavaa hankkeesta.
Ratkaisun perustelut
Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä säädetyt poikkeamisen edellytykset
Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista.
Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:
- aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
- vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
- vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista tai
- johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia
Kun huomioidaan hakemuksen kohteena olevan tontin viereiset rakennukset Kivihankaankujan varrella, ne on rakennettu rakennusalan rajan sisälle kaavan mukaisesti. Hakemuksen kohteena oleva tontti rajautuu lähivirkistysalueeseen, ja asemapiirroksen mukaisesti asuinrakennus rakennettaisiin tähän rajaan kiinni.
Kaavan mukainen rakennusalan raja on neljä metriä lähivirkistysalueen rajasta. Uusi rakennus voidaan sijoittaa kaavassa osoitetun rakennusalan rajan ulkopuolelle, mutta rakennus tulee sijoittaa kuitenkin siten, että se tulee olemaan kokonaisuudessaan tontin 2 sisäpuolella (1,5 metriä virkistysalueen rajasta), jotta lähivirkistysalue säilyy kaavan mukaisena ja sen hoito voidaan suorittaa turvallisesti.
Rakennuksen harjansuunta on osoitettu kaavassa kulkemaan suunnilleen idästä länteen. Asemapiirroksessa asuin- ja erillinen talousrakennus on osoitettu Syttyäntien suuntaisiksi. Osa Kivihankaankujalle rakennetuista rakennuksista on rakennettu myös Syttyäntien suuntaisiksi ja näin ollen kaavassa määrätystä harjansuunnasta voidaan poiketa asemapiirroksen mukaisesti.
Hakijalta peritään poikkeamislupapäätöksestä Laitilan kaupunginhallituksen 13.2.2012 50 §:n päätöksen mukainen 250 €:n maksu.
Sovelletut säännökset
Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 §, 171 §, Laitilan kaupungin hallintosääntö 28 § kaupunginhallituksen ratkaisuvalta kohta 21.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus toteaa, että hanke edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaista poikkeamista asemakaavasta.
Hanke täyttää maankäyttö- ja rakennuslaissa 171 §:ssä säädetyt poikkeamisen edellytykset seuraavalla ehdolla:
- Uusi asuinrakennus sijoitetaan kokonaisuudessaan tontin 2 sisäpuolelle (1,5 metriä virkistysalueen rajasta).
Tämä poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta sen tultua lainvoimaiseksi, jonka aikana poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa on haettava.
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi poikkeamishakemuksen ehdotuksen mukaisesti.
Asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula.