Kaupunginhallitus, kokous 8.5.2023

§ 93 Tiedoksi merkittävät asiat

Perustelut

1. Väestömuutosten ennakkotietoja 31.3.2023:

Em. yhteenvetotilasto on oheismateriaalina.

2. Työnvälitystilasto, tilannekatsaus 31.3.2023:

Varsinais-­Suomen työ-­ ja elinkeinotoimistossa oli maaliskuun lopussa 20 800 työtöntä työnhakijaa. Maaliskuun aikana työttömien määrä laskee normaalisti jonkin verran helmikuuhun verrattuna, mutta tällä kertaa kävi päinvastoin. Työttömien määrä nousi alle 100 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä lisääntynyt 400 henkilöllä (2 %) eli hieman nopeammin kuin koko maassa yleisesti (1 %). Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä nousi 300 henkilöllä (28 %) verrattuna vuodentakaiseen.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli maaliskuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,0 % eli 0,1 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien osuus työvoimasta oli pienempi kuin koko maassa (9,6 %) keskimäärin.

Maaliskuussa työttömiä oli Turun seutua ja Turunmaata lukuun ottamatta enemmän kolmessa muussa Varsinais-­Suomen seutukunnassa verrattuna vuodentakaiseen. Vakka-­Suomessa työttömien määrä koki hurjan nousun sen noustessa peräti 52 %:a.

Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Vakka-­Suomessa (10,3 %) sekä Uudessakaupungissa (12,7 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,2 %) sekä kunnista Ruskolla (3,9 %).

Maaliskuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ-­ ja elinkeinotoimistossa 8 400 kappaletta eli vähemmän (-­27 %) kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 28 200 kpl eli 16 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna maaliskuun aikana 18 100 kappaletta, joista 9 300 oli uusia, maaliskuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli maaliskuussa tarjolle 20 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Edelleen ollaan työpaikkamäärissä kuitenkin suhteellisen korkealla tasolla.

Viime ja kuluvana vuonna työvoiman kysyntä on ollut poikkeuksellisen vilkasta ja lähes kaikilla aloilla osaajia on haettu enemmän kuin edellisinä vuosina. Eniten paikkoja on ollut auki hoitosektorilla, jossa työvoiman kysyntä on ollut 13 % kovempaa tänä vuonna verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Paikkoja on ollut määrällisesti runsaasti auki myös teollisuudessa, hotelli- ja ravintolasektorilla sekä palvelualalla. Prosentuaalisesti vuodentakaiseen verrattuna eniten työvoiman kysyntää on ollut hoitotehtävissä +13 % ja opetuspuolella +13 %. Muilla toimialoilla oli paikkojen määrä pudonnut vuodentakaiseen verrattuna. Pahimmin paikkojen määrä supistui hallintotehtävissä (­-31 %), hotelli-­ ja ravintola-­alalla (­-30 %), rakentamisessa (-30 %) sekä myyntitehtävissä (­-29 %).

Em. ajankohtana Laitilan työttömyysaste oli 7,6 %. Työttömiä työnhakijoita (ml. henk.koht. lomautetut) oli yhteensä 299, joista miehiä 173 ja naisia 126. Työttömistä alle 25-vuotiaita oli 26 ja yli vuoden työttömänä olleita oli 71.
Em. ajankohtana avoimia työpaikkoja oli yhteensä 134 kpl.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus merkitsee em. asiat tiedoksi. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.