Kaupunginhallitus, kokous 30.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 136 Vuoden 2020 talousarvion investointiosan muutokset

LAIDno-2020-350

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Vuoden 2020 talousarvion investointiosion kohteet on pääosin saatu toteutettua poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta. Koronatilanne ja henkilöstömuutokset ovat aiheuttaneet lisähaasteita kuluvalle vuodelle. Talousarvion seurannan kannalta on syytä korjata niiden merkittävimpien kohteiden määrärahoja, mitkä ovat toteutuneet merkittävästi arvioitua edullisemmin sekä poistaa niiden kohteiden määrärahat, joita ei ole ollut mahdollista toteuttaa tänä vuonna. Lisäksi nuorisotalon IV-saneeraustöiden laajenemisen johdosta anotaan lisämäärärahaa.

Pähkinäpensaan päiväkodin kustannusarvio alittui suunnitellusta. Hanke valmistui keväällä ja tänä vuonna tehdään enää vähäisessä määrin täydentäviä töitä. Säästynyttä määrärahaa esitetään pienennettäväksi 600 000 €. 

Untamalan koulun IV:n parantaminen saatiin toteutettua arvioitua taloudellisemmin, säästöä esitetään 20 000 €.

Laessaaren asemakaava-alueen toteutukseen on varattu 150 000 €. Hanketta ei ole voitu aloittaa asemakaavatyön viivästymisen johdosta valtatie 8 suunnittelun pitkittyessä. Asemakaava on valmistumassa vuoden 2021 alussa ja vuoden 2021 talousarviossa on esitetty alueen toteutukseen määrärahaa.

Kotoharjun asemakaavan laajennuksen suunnittelua ei ollut mahdollista käynnistää asemakaavatyön viivästymisen johdosta. Kaavoitusresurssit osoitettiin vt 8 edellyttämiin asemakaavamuutoksiin. Määrärahaa säästyi 30 000 €. Kyseinen määräraha on esitetty ja huomioitu talousarvioesityksessä tuleville vuosille.

Terveyskeskuksen vainajakylmiön rakentaminen ei ollut mahdollista, terveyskeskuksen henkilöstömuutosten takia. Summaa esitetään vuoden 2021 talousarvioon. Säästöä esitetään 30 000 €.

Nuorisotalon IV-saneerauksen toimenpiteet ovat olleet ennakoitua suurempia. Kohteelle anotaan lisämäärärahaa 45 000 €.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Tekninen valiokunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2020 talousarvioon tehdään seuraavat muutokset investointiosaan:

- Pähkinäpensaan päiväkoti poistetaan 600 000 € (alv 0%)

- Untamalan koulun IV:n parantaminen poistetaan 20 000 € (alv 0%)

- Laessaaren asemakaava-alueen laajennus poistetaan 150 000 € (alv 0%)

- Kotoharjun asemakaava-alueen laajennus poistetaan 30 000 € (alv 0%)

- Vainajakylmiö poistetaan 30 000 € (alv 0%)

- Nuorisotalon IV-saneeraus lisätään 45 000 €

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus esittää teknisen valiokunnan ehdotuksen mukaisesti edelleen kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2020 talousarvioon tehdään seuraavat muutokset investointiosaan:

- Pähkinäpensaan päiväkoti poistetaan 600 000 € (alv 0%)

- Untamalan koulun IV:n parantaminen poistetaan 20 000 € (alv 0%)

- Laessaaren asemakaava-alueen laajennus poistetaan 150 000 € (alv 0%)

- Kotoharjun asemakaava-alueen laajennus poistetaan 30 000 € (alv 0%)

- Vainajakylmiö poistetaan 30 000 € (alv 0%)

- Nuorisotalon IV-saneeraus lisätään 45 000 €

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Raula oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.