Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimusohje (hankintalain 25 §:n mukaisen kansallisen kynnysarvon alittavat hankinnat)
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä hankintayksikölle hankintalain 132-135 §:ssä tarkoitetun vaatimuksen hankintaoikaisusta tai kuntalain 134 §:ssä tarkoitetun oikaisuvaatimuksen. Oikaisua koskevan vaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.
Määräaika oikaisua koskevien vaatimusten tekemiselle:
Oikaisua on vaadittava 14 päivän kuluessa siitä, kun oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
Asianosaisen katsotaan saaneen hankintapäätöksen oheisasiakirjoineen tiedoksi sähköistä tiedonantoa käytettäessä sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.
Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin.
Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Hankintaoikaisun ja oikaisuvaatimuksen sisältö
Hankintaoikaisusta tai oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteluineen, oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.
Hankintaoikaisuun tai oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.
Toimitusosoite
Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan hankintayksikölle.
Hankintayksikön yhteystiedot:
Laitilan kaupunginhallitus, PL 25, 23801 Laitila
Käyntiosoite: Keskuskatu 30
Sähköposti: hallinto@laitila.fi