Perustelut
Kaupunginvaltuutettu Heikki Peltola esitti Kokoomuksen valtuustoryhmän kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti:
"Esityksenä on, että tämän valtuustoaloitteen pohjalta käynnistetään liikunnallinen haastekilpailu Laitilan ja sen naapurikuntien välillä.
Suomessa sairastuu vuosittain huomattava määrä ihmisiä erilaisiin ylipainosta ja vähäisestä liikkumisesta johtuviin sairauksiin.
Liikkumattomuuden aiheuttamat yhteiskunnalliset kustannukset ovat viime aikoina tehtyjen tutkimusten mukaan jopa 7 miljadria € vuodessa.
Liikkumattomuus aiheuttaa lisäkustannuksia ja terveyshaittoja kaikissa ikäryhmissä kuin myös yhteiskuntaluokissa. Erityisessä vaaravyöhykkeessä ovat ikäihmiset ja yhteiskunnasta syrjäytyneet.
Liikunnalla on suuri merkitys sekä fyysiseen että henkiseen terveyteen. Näin liikunnalla voidaan parantaa ihmisten mahdollisuuksiin työmarkkinoilla ja samalla ehkäistä syrjäytymistä.
Suuri osa näistä sairauksista olisi estettävissä ajoissa tapahtuvalla puuttumisella liikkumattomuuteen ja ylipainoon. Järkevä panostus omaan liikuntaan vähentäisi sairauksien ja ongelmien määrää. Vähentyneet liikuntaelinsairaudet ja liikkumattomuudesta johtuvat sivuoireet tarkoittaisivat suoraa vähennystä maksullisen terveydenhuollon tarpeeseen ja näin ollen verovarojen säästymistä muuhun käyttöön.
Esityksenä onkin, että Laitilan kaupungin liikuntatoimi yhdessä naapurikuntien liikuntatoimien kanssa valmistelee esim. ensi keväänä aloitettavan kuntien välisen liikuntakilpailun. Liikuntamuotoja voisivat olla esim. kävely, pyöräily, salilla käynnit ym. Nämä erilaiset aktiviteetit voitaisiin esim. pisteyttää erilaisin painokertoimin.
Parhaat ja varsinkin paras kunta palkitaan kiertopalkinnolla samoin kuin ahkerimmat liikkujat joka kunnassa.
Toiveena on, että tästä kilpailusta tulee vuosittainen tapahtuma Laitilassa ja sen naapurikunnissa."
Päätös
Kaupunginvaltuusto merkitsi em. valtuustoaloitteen tiedoksi lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista valmistelua varten.