Kaupunginvaltuusto, kokous 7.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2020

LAIDno-2021-317

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntalain 121 §:n mukaisesti "tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitellään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selityksiä arvioinnin tuloksista. Kaupunginhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikeromus antaa aihetta".

Tarkastuslautakunta laatii arviointikertomuksen vuodelta 2020.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta saattaa laatimansa arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Marika Silvennoinen, Talousjohtaja, marika.silvennoinen@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto käsittelee tarkastuslautakunnan antaman vuoden 2020 arviointikertomuksen. 

Päätös

Asian käsittelyn aikana puheenvuoron käyttivät valtuutetut Peltola, Aitakari, Rinne, Pokki, Lehtola ja Raisto-Elo sekä kaupunginjohtaja Kattelus.

Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi vuoden 2020 arviointikertomuksen.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.