Valmistelija
Juha-Matti Päivölä, Elinvoimapäällikkö, juha-matti.paivola@laitila.fi
Perustelut
Laitilan keskustan elinvoimaisuuden ja houkuttelevuuden vahvistamiseksi on suunniteltu hanketta, johon on mahdollista hakea rahoitusta Leader Ravakka ry:ltä. Hankkeen suunniteltu toteuttamisajankohta on 1.9.2021-31.12.2022. Hanke on alustavasti nimetty "Kestävä Laitilan keskustan elinvoimaisuuden kehittämishankkeeksi". Se pyrkii vastaamaan sekä kaupunkilaisten että kaupunginvaltuutettujen esille nostamaan tarpeeseen kehittää kaupungin keskustaa niin elinvoimaisuuden, turvallisuuden kuin viihtyisyydenkin näkökulmista. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa keskustan elinvoimaisuutta sekä kaupan - ja palvelualan kilpailukykyä. Sen tavoitteina ovat myös ydinkeskustan elävöittäminen ja toiminnallisuuden kehittäminen sekä koko keskusta-alueen toimintakyvyn edistäminen.
Hankkeen toimenpiteinä toteutetaan kartoituksia ja kokeiluja ja sen lopullisena tuloksena on toimenpidesuunnitelma keskustan kehittämiseksi. Kartoituksina toteutetaan yritysten, kuntalaisten ja sidosryhmien tarvekartoitukset ja pyritään luomaan kokonaiskuva palvelutarpeista. Kartoitusten pohjalta tehdään erilaisia kokeiluja keskusta-alueella: järjestetään tapahtumia ja tilaisuuksia sekä testataan kävelykatujen tai hidaskatujen toimivuutta lyhytaikaisin testijaksoin. Hankkeen toteutuksessa ja toimenpidesuunnitelman aikaansaamisessa tehdään korkeakouluyhteistyötä ja pyritään mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan suunnitelma opinnäytetyönä.
Hankkeen kokonaisbudjetti on 50 000 euroa, josta Leader Ravakka ry:ltä haetaan 70 % hankerahoitusta (35 000 euroa). Laitilan kaupungin omavastuuosuudeksi rahoitushaun onnistuessa jää 15 000 euroa (30 %). Jos Leader Ravakka ry hyväksyy hankkeen edellä kuvatulla suunnitelmalla myöntäen siihen anotun maksuosuuden, Laitilan kaupungin maksuosuus katetaan hallinto- ja teknisestä toimesta sekä elinkeinotoimen yksiköstä. Kaupungin maksuosuuden lisäksi varaudutaan maksamaan hankkeen (palkka)kuluja yli oman maksuosuuden vuoden 2021 osalta. Kustannukset saadaan Leader Ravakalta takautuvasti ensimmäisen maksatushakemuksen myötä. Hallinto- ja teknisen toimen sekä elinkeinotoimen yksikön talousarvio tulee tästä johtuen ylittymään.
Laitilan kaupungilla on toimialojen yhteisessä valmistelussa lisäksi muita samansuuntaisia hankkeita, joissa tavoitteena on kestävä liikkuminen edistämällä mm. kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia ja toteutuksessa mm. Sirpunpuiston kunnostushanke. Kestävä Laitilan keskustan elinvoimaisuuden kehittämishankkeen vastuuhenkilö on elinvoimapäällikkö.
Ehdotus
Esittelijä
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy suunnitelman Kestävä Laitilan keskustan elinvoimaisuuden kehittämishankkeen toteuttamisesta.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli elinvoimapäällikkö Juha-Matti Päivölä.