Perustelut
Laitilan kaupungin hallintosäännön mukaan sivistysvaliokunta päättää toimialansa hallinnassa olevien tilojen vuokraamisesta.
Laitilan seurakunta on pyytänyt Pähkinäpensaan päiväkodin liikuntasalia ja ruokalaa vuokralle 4.12.2022 klo 13.30-17. Seurakunta järjestäisi tiloissa laitilalaisten 4-vuotiaiden lasten Siina ja Taikaradio yhteissyntymäpäiväkonsertin tarjoiluineen. Seurakunta ei tarvitse käyttöönsä keittiötiloja.
Seurakunta hoitaa itse tuolit ym. paikalleen ja järjestää tilaisuuden jälkeen tilat siihen kuntoon, kuin ne olivat tultaessakin. Seurakunnan tehtävänä on valvoa, että lapset eivät pääse muualle päiväkodin tiloihin.
Sivistystoimen tilojen ja laitteiden vuokrien sekä eräiden taksojen tarkistukset on tehty viimeksi 1.2.2015. Tässä tarkistuksessa ei ole ollut mukana mm. päiväkotien tiloja, sillä ne ovat valmistuneet vasta myöhemmin. Seurakunnan tilaisuudessa on kyse yksittäisestä tapahtumasta, jossa osallistujamäärä on rajattu. Näin ollen on perusteltua, että seurakunta saa tilat käyttöönsä maksutta. Jatkossa, mikäli päiväkotien tilojen vuokraaminen herättää laajemmalti kiinnostusta, on tarkoituksenmukaista määritellä tiloille vuokra.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta päättää vuokrata Pähkinäpensaan päiväkodin liikuntasalin ja ruokasalin sunnuntaina 4.12.2022 klo 13.30-17 Laitilan seurakunnan käyttöön maksutta, mikäli seurakunta hoitaa itse siivouksen ja paikkojen uudelleen järjestämisen tilaisuuden jälkeen. Seurakunnan tehtävänä on myös varmistaa, että lapset eivät pääse muualle päiväkodin tiloihin.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Mikäli päiväkodin tiloja ei tilaisuuden jälkeen saateta alkuperäiseen kuntoon, tulee seurakunnan kustantaa erillinen siivousmaksu 169€/4h + mahdolliset matkakulut.