Perustelut
Hallintosäännön täytäntöönpano-ohjeiden mukaan saamiset voidaan poistaa tileistä, mikäli ulosottoviranomainen on todennut asiakkaan varattomaksi tai mikäli laskun perintätoimista aiheutuu laskua suuremmat kustannukset tai mikäli poistolle on oikeudelliset perusteet.
Maksun lykkäyksen myöntämisestä ja tileistä poistamisesta päättää hallintosäännön mukaan valiokunta omalta hallintoalaltaan. Tapauskohtaisesti saatavien perintää jatketaan huolimatta siitä, että ne poistetaan kirjanpidosta.
Ehdotetaan poistettavaksi seuraavat saatavat:
vuodelta 2017 yhteensä 247,00 euroa
vuodelta 2018 yhteensä 5.309,19 euroa
vuodelta 2019 yhteensä 17.867,93 euroa
vuodelta 2020 yhteensä 6.203,64 euroa
Päivähoitomaksut yhteensä 29.627,76 euroa.
Päätöksen peruste:
Kaupunginvaltuuston hyväksymän Laitilan kaupungin hallintosäännön 38 §:n mukaan valiokunnat voivat yleisen ratkaisuvaltansa puitteissa myöntää toimialallaan vapautuksen kunnallisen maksun tai sille määrätyn viivästyskoron suorittamisesta, milloin se on säädösten tai määräysten mukaan sallittu.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistystoimenjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta päättää poistaa vuoden 2021 tilinpäätöksessä kirjanpidon saatavista edellä mainitut päivähoitomaksut yhteensä 29.627,76 euroa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.