Sivistysvaliokunta, kokous 22.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 61 Ratkaisuvalta liittyen perusopetuslakiin tehtäviin väliaikaisiin muutoksiin koronavirustilanteen johdosta 1.8.2021 alkaen

LAIDno-2021-523

Valmistelija

  • Nestori Mäkelä, sivistystoimen palvelupäällikkö, nestori.makela@laitila.fi

Perustelut

Sivistysvaliokunta on kokouksessaan 10.12.2020 § 43:ssä päättänyt siirtää ratkaisuvallan sivistystoimenjohtajalle liittyen perusopetuslakiin (628/1998) tehtäviin väliaikaisiin muutoksiin koronavirustilanteen johdosta 1.1.2021-31.7.2021. Ratkaisuvalta sisältää tartuntatautilain nojalla annettavan päätöksen perusopetuksen järjestämisestä turvallisesti joko lähiopetuksena koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa tai etäopetuksena.

Koronavirustilanne valtakunnallisesti ei ole kevään ja alkukesän aikana täysin rauhoittunut. Valtakunta-, maakunta- ja kuntakohtaisesti voimassa on erilaisia toimia, rajoituksia sekä muutoksia, joilla tilannetta pyritään hallitsemaan mm. perusopetuksen järjestämisen turvaamiseksi. Suomen hallitus on ennakoinut tilanteen jatkumista myös vuodenvaihteen jälkeen. Hallitus on antanut eduskunnalle päätettäväksi esityksen HE 93/2021 VP, jolla perusopetuslain väliaikaista muutosta koronavirustilanteen johdosta jatkettaisiin 1.8.-31.7.2022.

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi perusopetuslakia ja Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettua lakia väliaikaisesti. Perusopetuslakiin ja Helsingin eurooppalaisesta koulusta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäviksi väliaikaiset säännökset opetuksen poikkeuksellisesta järjestämisestä. Esityksellä jatkettaisiin poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden voimassaoloa lukuvuoden 2021—2022 ajaksi. Esityksen mukaan opetuksen järjestäjä voisi päätöksellään siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin. Esityksen tarkoituksena on ehkäistä koronaviruksen leviämistä, lieventää siitä koituvia haittoja sekä turvata perusopetuslain mukaisen opetuksen turvallinen järjestäminen. 

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8 2021 ja olemaan voimassa 31.7.2022 saakka. 

Eduskunta ei ole tätä päätösehdotusta kirjoitettaessa tehnyt vielä päätöstä esityksestä HE 93/2021VP. Tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista ennakoida mahdollista väliaikaista lakimuutosta, jotta opetuksen järjestämisen turvaaminen on mahdollista myös uuden lukuvuoden alkaessa 11.8.2021.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanne Laaksonen, sivistystoimenjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta päättää delegoida ratkaisuvallan sivistystoimenjohtajalle liittyen perusopetuslakiin tehtäviin väliaikaisiin muutoksiin koronavirustilanteen johdosta, mikäli eduskunta päättää lakimuutoksen tai sen jatkumisen hallituksen esityksen HE 93/2021 VP mukaisesti. Ratkaisuvallan ehdollinen päätös on voimassa 1.8.2021-31.7.2022. Ratkaisuvalta sisältää tartuntatautilain nojalla annettavan päätöksen perusopetuksen järjestämisestä turvallisesti joko lähiopetuksena koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa tai etäopetuksena. Opetus voidaan päättää järjestettäväksi myös esim. vuoroviikoin etä- ja lähiopetuksena.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Koulut

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan sivistysvaliokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.