Valmistelija
Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi
Perustelut
Kiinteistöjen 400-408-2-548 Moromäki omistaja anoo kaupungilta asemakaavanmuutosta. Kiinteistön Silvola 400-408-2-432 omistajat ovat antaneet asialle suostumuksensa. Tarvoitteena on kasvattaa Moromäen tontin rakennusoikeutta. Kiinteistö on voimassa olevan asemakaavan AO-kaavamerkinnän mukaan tarkoitettu erillispientalojen korttelialueeksi. Tälle kaavamerkinnän alueelle ei voida osoittaa lisärakennusoikeutta vähäisempää enempää, vaan muutos on tarkasteltava asemakaavan muutoksella.
Asemakaavamuutoksen voi toteuttaa vain kaupunki. Alue ei ole kaavoituskatsauksessa lähiaikoina kaavoittettavien alueiden listalla. Hakijan kanssa voidaan tehdä kaavoitussopimus, jonka perusteella kaupunki hoitaa kaavoitusprosessin etenemisen ja kaavatyön kustannukset maksaa kaavoitusopimuksen mukaisesti kaavatyön tilaaja eli kiinteistön Moromäki omistaja.
Ehdotus
Esittelijä
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy kaavoitussopimuksesta sopimisen kiinteistön 400-408-2-548 Moromäki omistajan kanssa ja päättää käynnistää alueen asemakaavamuutoksen sen pohjalta.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula.