Valmistelija
Jussi Kauranen, Vakka-Suomen musiikkiopiston rehtori, jussi.kauranen@laitila.fi
Perustelut
Vakka-Suomen musiikkiopiston eräiden tuntiopettajien vakanssien nimiä on tarkoituksenmukaista muuttaa tarkentamaan olemassa olevia virkasuhteita. Opetusviikkotuntimäärä on aiemmin määrittänyt pää- tai sivutoimisuuden. Nyt esityksessä oleva muutos lisää selkeyttä sekä työntekijöiden että työnantajan näkökulmista.
Virkanimikkeiden muuttamisen vuoksi järjestettiin yhteistoimintalain mukainen neuvottelu 15.3.2023. Kaikki neuvotteluun osallistuneet hyväksyivät työnantajan esityksen. Neuvottelusta laadittiin pöytäkirja, jonka kaikki osallistujat ovat allekirjoittaneet. Pöytäkirja on toimitettu tiedoksi yhteistyötoimikunnalle.
Muutos ei vaikuta opettajien olemassa oleviin virkasuhteiden ehtoihin. OVTESin määräyksiä on noudatettu ja noudatetaan.
Päätöksenteon peruste
Laitilan kaupungin hallintosääntö § 33
Laitilan kaupungin hallintosääntö § 45
Ehdotus
Esittelijä
Jussi Kauranen, Vakka-Suomen musiikkiopiston rehtori, jussi.kauranen@laitila.fi
Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta esittää Laitilan kaupunginhallitukselle, että seuraavat Vakka-Suomen musiikkiopiston tuntiopettajien vakanssien nimet muutetaan alla olevan erittelyn mukaisesti 1.8.2023 alkaen.
- Vakanssi no 56400-01 Varhaisiän musiikkikasvatuksen tuntiopettaja, muutoksen jälkeen Varhaisiän musiikkikasvatuksen päätoiminen tuntiopettaja.
- Vakanssi no 56400-03 Lyömäsoitintensoiton tuntiopettaja, muutoksen jälkeen Lyömäsoitintensoiton päätoiminen tuntiopettaja.
- Vakanssi no 56401-07 Varhaisiän musiikkikasvatuksen tuntiopettaja, muutoksen jälkeen Varhaisiän musiikkikasvatuksen päätoiminen tuntiopettaja.
- Vakanssi no 56401-12 Pianonsoiton tuntiopettaja, muutoksen jälkeen Pianonsoiton päätoiminen tuntiopettaja.
- Vakanssi no 56401-17 Sellonsoiton tuntiopettaja, muutoksen jälkeen Sellonsoiton sivutoiminen tuntiopettaja.
- Vakanssi no 56401-18 Kirkkourkujensoiton tuntiopettaja. muutoksen jälkeen Kirkkourkujensoiton sivutoiminen tuntiopettaja.
- Vakanssi no 56402-01 Kitaransoiton tuntiopettajan, muutoksen jälkeen Kitaransoiton päätoiminen tuntiopettaja.
- Vakanssi no 74605-01 Klarinetinsoiton tuntiopettajan, muutoksen jälkeen Klarinetin- ja saksofoninsoiton sivutoiminen tuntiopettaja.
- Vakanssi no 73828-01 Harmonikansoiton tuntiopettaja, muutoksen jälkeen Harmonikansoiton päätoiminen tuntiopettaja.