Perustelut
Henkilöstön asemasta sote-uudistuksessa säädetään laissa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (voimaanpanolaki). Voimaanpanolain 18 §:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien sekä niitä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeen luovutukseksi. Liikkeen luovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään.
Kunnissa, kuntayhtymissä ja hyvinvointialueilla noudatetaan lakia työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta (13.4.2007/449). Sote-uudistuksessa on kyse sekä henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavasta palvelutuotannon muutoksesta (4 §) että liikkeen luovutuksesta (11 §).
Sote-uudistuksessa kuntien ja kuntayhtymien on huolehdittava esivalmisteluvaiheesta lähtien jatkuvasta viestinnästä henkilöstölle ja aloitettava yt-lain mukainen yhteistoimintamenettely.
Uudistuksen edellyttämät järjestelyt valmistellaan yhteistoiminnassa hyvinvointialueiden kuntien ja kuntayhtymien sekä niiden henkilöstön edustajien kanssa.
Hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistamista koskeva voimaanpanolaki tuli voimaan 1.7.2021 (HE 241/2020). Luovuttavissa organisaatioissa on aloitettava yhteistoimintalain mukaiset yt-menettelyt. Tässä vaiheessa yt-menettelyssä käsitellään hyvinvointialueen valmistelussa käytettävien henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista.
Lain nojalla hyvinvointialueille siirtyvästä henkilöstöstä kerätään ja luovutetaan tiedot. Tietoja tarvitaan muun muassa hyvinvointialueen talous- ja henkilöstösuunnittelua varten.
Yhteistoimintamenettelyssä annetaan lisäksi ennakkotietoa kyseisten henkilöiden siirtymisestä hyvinvointialueen palvelukseen.
Varsinaiset liikkeen luovutukseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut käydään vasta vuonna 2022.
Hyvään henkilöstöpolitiikkaan kuuluu, että lain mukaisen edustuksellisen yt-menettelyn lisäksi tietojen luovutuksen piirissä olevalle henkilöstölle tiedotetaan asiasta sekä työyhteisö- että yksilötasolla. Myös säännölliset alueelliset henkilöstöforumit (alueen työnantajat ja työntekijäjärjestöjen edustajat) tiedon vaihdon ja keskustelun ylläpitäjinä ovat tärkeitä.
Yhteistoimintamenettelyt on käytävä ennen henkilöstön siirtoja kunnasta tai kuntayhtymästä hyvinvointialueelle niin, että ne on saatu päätökseen hyvissä ajoin, ennen kuin hyvinvointialueiden toiminta alkaa 1.1.2023.
Hyvinvointialueiden väliaikaishallinnon ja kuntien välillä on selvitettävä hallinto- ja muiden tukipalvelutehtävien tarkat henkilömäärät hyvissä ajoin ennen 31.12.2022.
Voimaanpanolain 26 §:n mukaan kunnan on kuitenkin annettava viimeistään 28.2.2022 hyvinvointialueelle arvio
- 18 §:n nojalla siirtyvän henkilöstön määrästä ja palkkakuluista
- 24 §:n mukaisesta lomapalkkavelasta.
Voimaanpanolain 13 §:ssä säädetään hyvinvointialueiden toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelussa tarvittavien välttämättömien tietojen saamisesta.
Hyvinvointialueuudistuksessa tarvitaan kolmenlaisia yhteistoimintamenettelyjä.
Henkilöstön siirto kunnalta hyvinvointialueelle edellyttää, että sekä luovuttaja, väliaikaishallinto ja luovutuksensaaja käyvät yt-lain 4 ja 11 §:ien mukaiset yhteistoimintamenettelyt. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen luovuttaja eli kuntatyönantaja käy itsenäisesti yhteistoimintamenettelyt.
Yhteistoimintalain 5 §:n mukaan yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluva asia on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä, ennen kuin työnantaja tekee ratkaisunsa. Laajakantoiset tai henkilöstöä yleisesti koskevat asiat käsitellään yhteistoimintaelimessä. Muun muassa henkilöstön siirtyminen kunnilta tai kuntayhtymiltä hyvinvointialueille kuuluu yhteistoimintaelimessä käsiteltäviin asioihin.
Työnantajan on annettava ennen yhteistoimintamenettelyn aloittamista asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot henkilöstölle. Tiedot on annettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen neuvottelujen alkamista, jotta niihin on mahdollista perehtyä riittävästi.
Liikkeen luovutuksessa liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niille henkilöstön edustajille, joiden edustamia työntekijöitä luovutus koskee,
- luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta
- luovutuksen syyt
- luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset sekä suunnitellut työntekijöitä koskevat toimenpiteet.
Luovuttajan on annettava edellä mainitut tiedot henkilöstön edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteutumista.
Luovutuksensaajan on puolestaan annettava kyseiset tiedot henkilöstön edustajille viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta.
Yhteistoimintavelvoite on täytetty, kun asiasta on neuvoteltu ja tiedot annettu edellä mainituin tavoin.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus käynnistää hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön yhteistoimintamenettelyn.