Kaupunginhallitus, kokous 25.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 118 Maahan saapuvien ukrainalaisten palveluiden järjestäminen ja lisämäärärahan tarve

LAIDno-2022-327

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupunkiin on saapunut kuluneiden viikkojen aikana Ukrainan kriisialueelta sotaa pakenevia aikuisia, lapsia ja nuoria. Kaupunki on reagoinut yleistoimivaltansa puitteissa nopeasti kasvaneeseen välittömään asuntotarpeeseen sekä erilaisten peruspalveluiden tarpeen kasvuun. Kaupunkiin saapuneet pakolaiset ovat oikeutettuja tiettyihin peruspalveluihin ja Laitilan kaupunki on pyrkinyt tarjoamaan tarvittaessa tietyiltä osin lakisääteisiä velvollisuuksiaan kattavammin apua pakolaisille.

Arviot palvelutarpeen kasvusta johtuvista menoista tarkentuvat vuoden mittaan. Tähän mennessä määrärahatarpeita on pystytty tunnistamaan asumisen, varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, suomen kielen opetuksen sekä entistä suurempaan laajamittaisen maahantuloon varautumisen tarpeista. Näiltä osin vuoden 2022 talousarvioon ehdotetaan tehtävän muutoksia.

Viranomaisyhteistyö valtion viranomaisten, kuntien sekä muiden toimijoiden välillä on kriisin alusta asti ollut aktiivista. Yhteistyömallit ja vastuunjako eri tehtävien välillä tarkentuvat. EU:n ja sen jäsenmaiden käyttöön ottama tilapäisen suojelun direktiivi luo osaltaan uudenlaisen tilanteen, jossa tilapäisen suojelun piiriin pääsevien henkilöiden oikeudet kuntien kunnissa tuotettaviin peruspalveluihin sekä valtion näiden palveluiden tuottamisesta kunnille maksettavat korvaukset vaativat uudenlaisia linjavetoja ja vastuujaon tarkentamista.

 

Perusopetus

Perusopetuslain 4 §:n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville lain 26 §:n 1 momentissa tarkoitetuille oppivelvollisuusikäisille lapsille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Säännös koskee tilapäisen suojelun piirissä olevia henkilöitä sekä turvapaikanhakijoita, joilla on oikeus perus- ja esiopetukseen. Kunnassa asuminen ei edellytä, että kunta olisi myös lapsen kotikuntalain mukainen kotikunta. Riittää, kun lapsen oleskelu kunnassa on sen luonteista, että se voidaan katsoa asumiseksi. 

Maahan saapuvien ukrainalaisten lasten ja nuorten opetus järjestetään perusopetuslain mukaisena esi- tai perusopetuksena tai maahanmuuttajille järjestettävänä perusopetukseen valmistavana opetuksena. Oppilailla on oikeus perusopetuslain mukaiseen opetukseen, oppilaanohjaukseen sekä riittävään oppimisen ja koulunkäynnin tukeen heti tuen tarpeen ilmetessä samoilla perusteilla kuin muillakin oppilailla.

Laitilan kaupungin esi- ja perusopetuksessa on valmius perustaa valmistavan opetuksen ryhmiä tarpeen mukaan. Tiedossa on tällä hetkellä (tilanne 23.3.2022) , että Laitilassa on aloittamassa 40 perusopetusikäistä lasta ja nuorta. Tämän tiedon mukaan perusopetukseen tullaan perustamaan kolme valmistavan opetuksen ryhmää. Tällä hetkellä kaupungissa toimii yksi valmistavan opetuksen ryhmä. Uudet perustettavat ryhmät tullaan sijoittamaan yläkouluikäisten osalta Varppeen yläkouluun ja alakoulun osalta Laitilan kyläkoulun Kodjalan koulutaloon ja Kappelimäen koulun kirjastotilaan. Varaudumme myös lisäryhmien perustamiseen tarvittaessa muihin yksiköihin.

Yhden valmistavan opetuksen ryhmän (n. 12 oppilasta) perustamisen kustannukset vuoden 2022 loppuun asti muodostuvat seuraavasti:

Luokanopettaja/erityisopettaja/aineenopettaja peruspalkka 33 000€ (7 kk)

Oppimateriaalit n. 1 000€

Mahdolliset kuljetukset, ruokailut ja muut kulut 22 000€ (laskelmassa ei ole huomioitu esim. sisäisiä kustannuksia)

Ukrainan kielisen määräaikaisen koulunkäynninohjaajan tehtävään palkkaaminen (80% työaika, 7kk) 16 000€ 

Perusopetukseen tarvitaan ennakkotietojen perusteella kolme valmistavan opetuksen ryhmää, kaksi alakouluun ja yksi yläkouluun. Mikäli lapsia saapuu enemmän, tulee ryhmiä lisätä tarpeen mukaan. Tarvittaessa joudutaan myös hankkimaan lisää pulpetteja ja oppimateriaalia, mikäli lapsia saapuu paljon. Näitä ei ole yllä olevaan laskelmaan vielä arvioitu. Kokonaiskustannukset kolmen valmistavan opetuksen ryhmän perustamisesta ovat arviolta n. 216 000€.

Perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitus perustuu valtionosuuslaskennassa toteutuneiden läsnäolokuukausien määrään ja läsnäolokuukautta kohden määrättyyn yksikköhintaan. Perusopetukseen valmistavan opetuksen osalta ei ole opetuksen järjestäjäkohtaista enimmäiseuromäärää, joten rahoitus maksetaan opetuksen järjestäjän toteumailmoituksen mukaisesti. Rahoituksen perusteeksi voidaan hyväksyä yhden oppilaan osalta enintään yhdeksän läsnäolokuukautta (yksikköhinta 1 339,45 €/ v.2022).

 

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatukseen on saapunut tällä hetkellä olevan tiedon mukaan 18 hakemusta. Laitilan varhaiskasvatuspaikat Pähkinäpensaan ja Apilaniityn päiväkodissa sekä perhepäivähoidossa ovat täynnä. Uusien varhaiskasvatusryhmien perustaminen vaatii lisää tilaa ja henkilöstöä. Sivistystoimessa on selvitetty mahdollisia tiloja varhaiskasvatuksen järjestämiseen. Tällä hetkellä edullisin tarjous lisätilan vuokraukselle on saatu Laitilan Portin, entisen Vaahteraportin päiväkodin tiloista. Tilan käyttöönotto vaatii kalustamista. Myös muita mahdollisia tiloja vielä selvitetään.

Yhden varhaisasvatusryhmän perustamisen kustannukset vuoden 2022 loppuun asti muodostuvat seuraavasti:

Vuokramenot vuodelle 2022 n. 48 000€

Varhaiskasvatushenkilöstö vuodelle 2022 (varhaiskasvatuksen opettaja ja kaksi hoitajaa) n. 80 000€

Keittiötyöntekijä (mahdollisesti sisältää siistijän tehtäviä) n. 24 000€

Päiväkotikalusteet n. 20 000€

Keittiökalusteet n. 7 000€

Varhaiskasvatukseen tarvitaan ennakkotietojen perusteella kaksi uutta ryhmää. Jonossa on myös keväälle hoitopaikkaa tarvitsevia kantaväestön lapsia. Mikäli lapsia saapuu enemmän, tulee myös varhaisasvatuksen ryhmiä lisätä tarpeen mukaan. Tarvittaessa joudutaan myös hankkimaan lisää kalusteita ja muuta materiaalia, mikäli lapsia saapuu paljon. Lisäksi nuorisotoimen tiloissa tällä hetkellä oleva yksi varhaisasvatuksen ryhmä tullaan sijoittamaan uusiin vuokrattaviin tiloihin, jolloin nuorisotoimen tilat palautuvat alkuperäiseen käyttöön. Varhaiskasvatuksen kokonaiskustannukset kahden uuden ryhmän perustamiseen vuodelle 2022 ovat n. 280 000 €. Vuokrattavaan tilaan on mahdollista sijoittaa 3-4 varhaiskasvatusryhmää.

 

Suomen kielen opetus

Vakka-Suomen kansalaisopistolle on saanut pyyntöjä järjestää suomen kielen opetusta Ukrainasta saapuneille pakolaisille. Opisto järjestää viikosta 13 alkaen suomen kielen koulutusta ukrainalaisille Laitilassa Varppeen koululla. Kurssi on kaksi kertaa viikossa kokoontuva kahden tunnin jaksoissa oleva koulutus, joka kestää vähintään kuusi viikkoa. Yhden kurssin järjestämisen kulut ovat n. 1 150€. Kursseja tarvitaan todennäköisesti vuoden 2022 aikana useampia. Kokonaiskustannukset kolmen järjestettävän kurssin osalta olisivat n. 3 500€. 

 

Valmistautuminen hätä- ja tilapäismajoitukseen

Suomi varautuu mahdolliseen entistä huomattavasti suurempaan sotaa pakenevien maahantuloon. Saapuneiden pakolaisten kokonaismäärä nousee jatkuvasti. Ukrainan sodan monilta osin ennakoimattomat seuraukset ja pitkittyvä sotatila tuovat Eurooppaan ja Suomeen todennäköisesti vielä merkittävän määrän pakolaisia. Tilannekuva ja arviot mahdollisista määristä päivittyvät jatkuvasti.

Maahanmuuttovirasto on pyytänyt kuntia valmistautumaan ja ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin hätä- ja tilapäismajoituksen käyttöönottamiseksi, mikäli maahantulon tilanne eskaloituu nopeasti. Olemassa oleva vastaanottokeskusjärjestelmä ei poikkeuksellisen laajassa maahantulossa pysty yksin vastaamaan tulijoiden majoitustarpeeseen.

Laitilan kaupunki on kartoittanut mahdollisia hätä- ja tilapäismajoituksen kohteita ja tarkoitukseen soveltuvissa tiloissa on tehty mm. palotarkastajan arviot mahdollisista majoitettavista henkilömääristä. Hätämajoitusvalmius vaatii myös tiettyjä tavarahankintoja, mm. riittävän määrän patjoja, sekä valmiuden rekrytoida tilanteen vaatiessa nopealla aikataululla tarvittavaa henkilöstöä. Varautumisen kannalta välttämättömiä hankintoja varten tarvitaan arvioilta 15 000€ määräraha vuodelle 2022.

Majoituksen ja muiden palveluiden käyttöönotosta Maahanmuuttovirasto antaa erillisen toimeksiannon. Maahanmuuttovirasto korvaa kunnille hätä- ja tilapäismajoittumisesta aiheutuvat asianmukaiset kustannukset tehtävän sopimuksen mukaan, erillisen toimeksiannon ajankohdasta lähtien.

 

Yhteistyö maahanmuuttoviraston kanssa

Ukrainan pakolaisten maahantulo eroaa merkittävästi aikaisemmista pakolaiskriiseistä. Ukrainalaiset ovat oikeutettuja tulemaan maahan viisumivapaasti ja oleskelemaan maassa 90 vuorokautta ilman erillistä oleskelulupaa tai viisumia. Näin ollen he eivät hae kansainvälistä suojelua rajalla maahan saapuessaan, vaan suuntaavat kuntiin eri puolille Suomea. Suhteellisesti suurena joukkona tulijat näkyvät erityisesti maatalousvaltaisilla paikkakunnilla, joilla ukrainalaisia on jo ennestään ollut vakituisina asukkaina tai kausityöntekijöinä.

Laitila on oma-aloitteisesti varannut ja kalustanut ukrainalaisten pakolaisten majoittamiseen 21 kaupunkikonsernin vapaana ollutta asuntoa, jotka täyttyivät nopeasti. Kasvavaan majoitustarpeeseen vastaan vuokraamalla lisää asuntoja yksityisiltä tahoilta. Ukrainalaisille kaupunki tarjoaa majoitusta maksutta tilapäisen suojelun ajaksi. Majoittamisen kustannuksiksi vuodelle 2022 arvioidaan vuokrien ja muiden asumiskulujen osalta n. 150 000€ ja tarvittavien kalustehankintojen osalta n. 30 000€.

Uudenlaisessa massamittaisessa maahantulon tilanteessa Maahanmuuttovirasto valmistelee uutta innovatiivista toimintamallia, jossa kuntien spontaanien majoitus- ja palveluoperaatioiden suhteen voitaisiin tehdä Maahanmuuttoviraston ja kuntien välillä uudenlaista yhteistyötä. Vasta valmistelussa oleva malli tulisi mahdollisesti käsittämään mm. vastaanottolain mukaisten palveluiden tuottamisen kuntien toimesta ilman, että kuntaan perustetaan vastaanottokeskusta sekä näiden palveluiden korvausperiaatteet, mukaan lukien asumisen. Laitilan kaupunki käy mahdollisen uuden yhteistyömallin osalta aktiivista keskustelua Maahanmuuttoviraston kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus esittää edelleen kaupunginvaltuustolle muuttettavaksi vuoden 2022 talousarvion määrärahoja siten, että sivistystoimen määrärahoihin lisätään varhaiskasvatukseen 280 000 euroa, perusopetukseen 220 000 euroa ja Vakka-Suomen kansalaisopistolle suomen kielen kursseihin 3500 euroa sekä asuntotoimen erillisyksikön määrärahoihin 200 000 euroa vuokrakuluihin, kalustehankintoihin ja hätämajoitukseen varautumisen hankintoihin.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli sivistysjohtaja Susanne Laaksonen.

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi
  • Johanna Ahokas, sosiaali- ja terveysjohtaja, johanna.ahokas@laitila.fi
  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Hallintotoimi: Laitilaan saapuvien ukrainalaisten pakolaisten osallistumisesta varhaiskasvatukseen sekä valmistavaan opetukseen aiheutuu hallintotoimen ruokapalveluihin lisäkustannuksia, joihin ei ole varauduttu talousarvion laadintavaiheessa. Määrärahatarve perustuu palveluntarpeeseen huhtikuun alussa. Kustannuksia syntyy niin henkilöstöstä, ruokapalvelukuljetuksista, elintarvikkeista, keittiön kalusteista kuin työaineista ja tarvikkeista.

  1. Ateriakuljetukset
  • reitti keskuskeittiö – Laitilanportti 30€ / pv (kaksi käyntiä)

140 tpv x 30€ = 4 200€

  1. Ravitsemistyöntekijä 1 hlö 
  • 2 077,17€ /kk + 24% lisäkulut = 2 575,69 €/kk
  • 2 575,69 €/kk x 8,5kk = 21 893,37€ ~ 22 000 €
  • huhtikuu 15.pv – 31.12.2022
  1. Elintarvikkeet
  • koulun toimintapäivät v.2022 (huhtikuu – joulukuu) 134 tpv. Koulujen elintarvikemääräraha on 1,10€ / ateria / hlö. Uusia oppilaita 70 x 1,10€ x 134 tpv = 10 318 € 
  • päiväkodin elintarvikemääräraha on 1,15€ / ateria / hlö.

Uusia asiakkaita päiväkodissa 40 x 1,15€ x 140 tpv = 6 440€

  1. Keittiön koneet ja laitteet (Laitilan portin kiinteistön keittiöön)
  • astianpesukone, jääkaappi 2kpl, pakastinkaappi 1kpl.  Kustannukset noin 12  000 €
  • astioita 1 000€
  1. Työaineet ja tarvikkeet
  • puhdistustarvikkeet 1000€
  • puhelin ja liittymä keittiöön 200€ / v

 

Sosiaali- ja terveystoimi:

Laitilaan saapuvien ukrainalaisten auttamiseksi aiheutuu sosiaali- ja terveystoimeen lisäkustannuksia, joihin ei ole varauduttu talousarvion laadintavaiheessa. Määrärahatarve perustuu palveluntarpeeseen huhtikuun alussa. Kustannuksia syntyy henkilöstöstä sekä työvälineistä.

  1. Sosiaaliohjaajan / maahanmuuttokoordinaattorin määräaikainen virka
  • 2789,57€/kk + 24% lisäkulut = 3459,07€
  • 3459,07€ x 8kk = 27 672,56€ ~ 28 000€
  • 1.5.-31.12.2022
  1. Työvälineet
  • puhelin ja liittymä 200€ / vuosi
  • tietokone  n.1085€ / leasing n.560€/vuosi kolmen (3) vuoden sopimuksella
  • kalustus n.800€

Sivistystoimi:

Laitilaan saapuvien ukrainalaisten auttamiseksi aiheutuu sivistystoimeen lisäkustannuksia, joihin ei ole varauduttu talousarvion laadintavaiheessa. Määrärahatarve perustuu palveluntarpeeseen huhtikuun 20. päivän perusteella. Kustannuksia syntyy henkilöstöstä, tilasta, kalustosta, opetusmateriaalista, kuljetuksista ja ruokailusta.

Varhaiskasvatus:

Tilakustannukset

Laitilan Portin vuokrakustannus n. 48 000€

Varhaiskasvatuksen henkilöstö (kolme ryhmää ajalla 25.4.-31.12.2022)

Kolme varhaiskasvatuksen opettajaa: peruspalkka 2 587,26€ + lisäkulut 24% = 3 208,20€

3 208,20€ x 3 x 8kk = 76 996,86€

Kolme varhaiskasvatuksen hoitajaa: peruspalkka 2 267,88€ + 245 lisäkulut = 2 812,17€

2 812,17€ x 3 x 8kk = 67 492,11€

Varhaiskasvatuksen avustaja, joka osaa ukrainaa: peruspalkka 1 919€ + 24% lisäkulut = 2 379,56€

2 379,56 x 8 kk = 19 036,48€

Ruokailukustannukset

Ateriakustannus/pvä/lapsi 5,69€ x 40 lasta x 140 tpv = 31 864€

Päiväkotikalusteet

n. 20 000€

Varhaiskasvatus yhteensä

n. 263 500€

Perusopetus

Perusopetuksen valmistavan opetuksen henkilöstö (viisi opetusryhmää ajalla 31.3.-31.12.2022)

Viisi luokanopettajaa/erityisopettajaa/aineenopettajaa: peruspalkka 2 997,31€ + 24% lisäkulut = 3 716,66€

3 716,66€ x 5 x 7 kk = 130 083,25€

Viisi  ukrainankielistä koulunkäynninohjaajaa (80% työaika): peruspalkka (80%) 1 676,44€ + 24% lisäkulut = 2 078,78€

 2 078,78€ x 5 x 7kk = 72 757,56€

Oppimateriaalit

100€/oppilas

Oppilaita 87 x 100€ = 8 700€

Ruokailu

Ateriakustannus/pvä/oppilas  n. 4,7€ x 87 oppilasta x 134 tpv = 54 792,6€

Kuljetukset

n. 6 000€

Perusopetus yhteensä

n. 272 700€

Suomen kielen opetus (Vakka-Opisto)

Yhden järjestettävän kurssin kulut 1 150€

Kuuden kurssin kokonaiskustannukset ovat 1 150 x 6 = 6 900€

 

Koko sivistystoimi yhteensä n. 543 100€

 

Tekninen toimi:

Laitilaan saapuvien ukrainalaisten auttamiseksi aiheutuu tekniseen toimeen lisäkustannuksia, joihin ei ole varauduttu talousarvion laadintavaiheessa. Määrärahatarve perustuu palveluntarpeeseen huhtikuun alussa. Kustannuksia syntyy pääasiassa henkilöstöstä sekä materiaalikuluista. Kustannukset syntyvät asuntojen kalustuksesta sekä uuden päiväkodin siivous- ja kiinteistönhoitokuluista.

- Siivouskustannukset sekä muutostyöt Laitilan portissa kokonaisuudessaan 35 000 €         

- Asuntojen kalustukset palkkoineen ja muine kuluineen 3 000 €                                                                                                                                                                                                                                                                        

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle lisämäärärahan myöntämistä

1) hallintotoimen ruokapalveluille tehtävä 15  Varppeen koulun keskuskeittiö, kustannuspaikka
1056, alahanke 103,  yhteensä 55 400 euroa seuraavasti:

tili tilin nimi  euroa
4008 tilapäiset palkat 18 000
410 henkilöstösivukulut 4 000
5141 matkustus- ja kuljetuspalvelut muille 4 200
5301 kalusto 13 000
5305 elintarvikkeet 16 800 
5317 työaineet ja tarvikkeet 1 200

2) sosiaali- ja terveystoimi

  • tehtävä Sosiaalityö, kustannuspaikka 3000, alahanke 103,  yhteensä 29 757,56 euroa seuraavasti:

tili

tilin nimi

euroa

4008

tilapäiset palkat

22 316,56€

410

henkilöstösivukulut

5356€

5317

työaineet ja tarvikkeet

2085€

3) sivistystoimi

tehtävä sivistystoimi, kustannuspaikat esitetty taulukossa, alahanke 103,  yhteensä 543 100 euroa seuraavasti:

Varhaiskasvatus / Pähkinäpensaan päiväkoti kp 2001 alahanke 103
  tili tilin nimi euroa  
  4008 Tilapäiset palkat 163 600  
  5301 Kalusto 20 000  
  5305 Elintarvikkeet 31 900  
  6100 Rakennusten ja huon. vuokrat 48 000  
         
    Esiopetus yhteensä 263 500  
         
Perusopetus / Valmistava opetus kp 2133 alahanke 103  
  tili tilin nimi euroa  
  4008 Tilapäiset palkat 203 000  
  5305 Elintarvikkeet 55 000  
  5308 Opetusvälineet 1 700  
  5309 Oppikirjat 7 000  
  5141 Majoitus ja kulj.palv. muille 6 000  
         
    Perusopetus yhteensä 272 700  
         
Vakka-Suomen kansalaisopisto / kp 2294 Laitila alahanke 103  
  tili tilin nimi euroa  
  4003 Tunti- ja urakka palkat 6 555  
  5308 Opetusvälineet 345  
         
      6 900  
         
         
Koko sivistystoimi yhteensä 543 100 €  

4) tekninen toimi:

tehtävä tekninen toimi, kustannuspaikka 4358, alahanke 103,  yhteensä 35 000 euroa seuraavasti:

tili tilin nimi  euroa
4008 tilapäiset palkat 27 000
410 henkilöstösivukulut 5 000
5301 kalusto 1 000
5317 työaineet ja tarvikkeet 2 000

tehtävä tekninen toimi, kustannuspaikka 4300, alahanke 103,  yhteensä 3 000 euroa seuraavasti:

tili tilin nimi  euroa
4008 tilapäiset palkat 2 500
410 henkilöstösivukulut 5 000

 

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun.

Tiedoksi

keittiöpäällikkö Laiho,  johtava sosiaalityöntekijä Erholm, johtaja-sosiaalipalveluohjaaja Keskitalo, palvelusihteeri Laihinen, Eva Nurmi, Teppo Paavola, varhaiskasvatusjohtaja Jalonen, rehtorit, sivistystoimen palvelupäällikkö

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.