Kaupunginhallitus, kokous 25.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 111 Yrityksille tarjottavan nuorten kesätyösetelin käytön tilapäinen laajentaminen

LAIDno-2022-283

Valmistelija

  • Juha-Matti Päivölä, Elinvoimapäällikkö, juha-matti.paivola@laitila.fi

Perustelut

D KH 35/2017
KH 17.12.2018 § 311

Kesätyömahdollisuuksien lisääminen kesätyösetelin kautta yrityksille on mahdollistanut nuorten sijoittumista työelämään ja ehkäisee täten nuorten syrjäytymistä, samalla nuoret tutustuvat paikalliseen elinkeinoelämään. Käytännössä tuki on ollut 300 €/nuori. Tuki kohdistuu 4 viikon työjaksoon ja työaika 80-120 tuntia. Vastuu kesätyöpaikan hakemisesta on ollut nuorella itsellään. Yrittäjät ovat erikseen hakeneet kesätyöseteliä nuorten työllistämiseen. Vuoden 2018 kesän aikana tuen avulla työllistettiin yhteensä 22 nuorta laitilalaisiin yrityksiin ja kokonaiskustannus oli 6.600 €.

Lisätietoja: Elinvoimapäällikkö Juha-Matti Päivölä, 0505180595

KJ Ehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy nuorten (15 – 20v) kesätyösetelin käytön kesä-elokuussa neljä viikon ajan. Käytäntöä jatketaan toistaiseksi yrityksille ja samalla tarjotaan mahdollisuus tuen käyttämiselle itsensä työllistämiseen 4H-yrittäjyysohjelman kautta uusille, perustettaville 4H-yrityksille, erillisen raportoinnin mukaan.

Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että elinvoimapäällikkö Päivölä oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan.

                                                    

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää muuttaa kesätyösetelin ehtoja siten, että vuoden 2022 aikana tukeen oikeuttavaksi nuoreksi voidaan hyväksyä myös muut ehdot täyttävä ukrainalainen, joka on Laitilassa tilapäisessä suojelussa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.