Perustelut
Valtio, kunnat, korkeakoulut ja seurakunnat tekevät julkisia hankintoja hankkiessaan tavaroita ja palveluita oman organisaationsa ulkopuolelta. Julkisten hankintojen tekemistä ohjaa hankintalaki.
Julkisia hankintoja voidaan tehdä yhteishankintoina. Liittymällä yhteishankintoihin (käytännössä puitejärjestelyihin tai dynaamisiin hankintajärjestelmiin) voidaan tehdä hankintoja ilman omaa kilpailutusta.
Yhteishankintoja kannattaa tehdä silloin, kun tuotteiden ja palveluiden ostomäärät ovat suuria. Tyypillisiä yhteishankintoja ovat esimerkiksi IT-laitteet, asiantuntijapalvelut, matkapuhelimet ja työterveyshuollon palvelut.
Puitejärjestely on valmiiksi kilpailutettu sopimuskokonaisuus, jossa sovitaan hankinnan kohde, hinnat sekä osapuolten vastuut ja velvoitteet.
Hansel Oy tarjoaa mahdollisuutta liittyä Kausijulkaisujen välityspalvelut -yhteishankintaan.
Hansel Oy valmistelee parhaillaan uuden sopimuskauden kilpailutusta. Kilpailutus on ensisijaisesti suunnattu jatkosopimukseksi KL-Kuntahankintojen puitesopimusta (KLKH144 Lehtitilaukset) käyttäville asiakkaille. Liittyminen Hanselin yhteishankintaan on mahdollista 3.6.2022 saakka.
Hankinnan kohteena ovat välityspalveluna tarjottavat kausijulkaisut (lehdet, sarjajulkaisut) sekä painetussa että elektronisessa muodossa. Lisäksi sopimuksella on mahdollista hankkia muuta e-materiaalia kuten tietokantoja.
- Suomessa julkaistut sanomalehdet
- Suomessa julkaistut ammatti- ja aikakauslehdet
- Vieraskieliset sanomalehdet
- Vieraskieliset ammatti- ja aikakauslehdet
- Suomessa julkaistut tieteelliset julkaisut
- Vieraskieliset tieteelliset julkaisut
Ehdotus
Esittelijä
-
Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi
Kaupunginhallitus päättää, että Laitilan kaupunki antaa sitoumuksen liittymisestä Kausijulkaisujen välityspalvelut 2022–2024 (2026) yhteishankintaan (puitejärjestely).
Päätös
Merkittiin pöytäkirjaan, että läsnä asian käsittelyn ajan oli talousjohtaja Marika Silvennoinen.
Ehdotus hyväksyttiin.