Perustelut
KH 12.5.2020 § 164
Vuoden 2021 talousarvion laadinta on käynnistymässä ja kaupunginhallituksen tulee antaa hallintokunnille tavoitteelliset menokehykset, jotta valmistelun tuloksena syntyvät ehdotukset sopisivat käytettävissä olevan tulokehityksen kanssa mahdollisimman hyvin yhteen.
Kuntatalouden kehitys
Suomen pankin näkemyksen mukaan talous ajautuu taantumaan vuonna 2020 johtuen alkuvuonna 2020 Suomeen saapuneen koronavirusepidemian vaikutuksista. Kuntaliiton arvion mukaan koronavirusepidemia heikentää kuntataloutta vuonna 2020 1,8 miljardia euroa.
Vuodet 2018 ja 2019 olivat haastavia kuntataloudelle ja valtaosalla kunnista tilinpäätös jäi alijäämäiseksi. Vuoden 2020 tulokseen koronavirusepidemialla on keskeinen vaikutus, joka näkyy toimintatuottojen pienenemisenä, menojen kasvuna sekä ennen kaikkea verotulokertymän heikkenemisenä. Verotulokertymän on ennustettu olevan heikkoa myös vuonna 2021.
Kaupungin talouskehitys
Laitilan kaupungin taloutta haastaa muiden kuntien tapaan menojen kasvu sekä koronavirusepidemian vaikutukset. Korkea investointitaso heikentää osaltaan talouden tasapainoa.
Laitilan kaupungin tilinpäätökset ovat viime vuosina olleet negatiivisia, joten aiempina vuosina kertynyt ylijäämä on pienentynyt uhkaavasti.
Koronavirusepidemian vaikutus verotulokertymään vuonna 2020 on arvioitu Laitilan kaupungin osalta olevan -2,3 milj. euroa ja vuonna 2021 -1,3 milj. euroa.
Raami pohjautuu nykytilanteeseen. Koronavirusepidemian vaikutuksia arvioidaan sitä mukaan, kun uutta tietoa on saatavilla.
Päätöksenteonperuste: Hallintosääntö § 83
Viiteaineisto: Tuloslaskelma ja tehtäväkohtainen kehys
KJ Ehdotus: Kaupunginhallitus käy lähetekeskustelun vuoden 2021 talousarviokehyksestä ja vuosien 2022-2023 taloussuunnitelmakehyksestä.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että sivistystoimenjohtaja Kiertokari-Laitinen ja tekninen johtaja Raula olivat kokouksessa asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyn ajan.
KH 8.6.2020 § 195
Asian kuvaus/perustelut: Kaupungin kehyksen perustelut 2021 – 2023
Laitilan kaupungin kehys on rakennettu seuraavasti:
Kehyksen lähtökohtana on käytetty vuoden 2020 talousarviota.
Tulot
Tuloille ei ole asetettu korotusvelvollisuutta.
Menot
Kaupungin toimintakuluihin ei ole kehyksessä tehty yleiskorotusta.
Palkat ja palkkiot
Kunta-alantyöehtosopimusneuvottelut saatiin päätökseen toukokuussa 2020. Neuvottelujen yhteydessä sovittiin uusista palkankorotuksista jotka ovat seuraavat sopimuskaudella 1.4.2020-28.2.2022:
- 1.8.2020: yleiskorotus 26 euroa ja vähintään 1,22 %
- 1.4.2021: yleiskorotus 1,00 %
- 1.4.2021: paikallinen järjestelyerä 0,8 %
Verot ja valtionosuudet
Vuoden 2020 veroprosentti on 20,75. Kehyksessä verotulot on arvioitu Kuntaliiton toukokuussa 2020 laatiman verotuloennusteen mukaan. Koronavirusepidemiaan liittyvän verotulomenetyksen vuodelle 2021 arvioidaan olevan Kuntaliiton tuoreimman ennusteen mukaan merkittävästi suurempi kuin huhtikuun ennusteessa ennakoitu. Verotuloennuste tarkentuu vuoden mittaan.
Laitilan kaupungin valtionosuudet tulevat olemaan Kuntaliiton laatiman kevään 2020 ennakollisen valtionosuuslaskelman mukaan 21,8 milj. euroa vuonna 2021. Tähän on huomioitu vuoden 2020 valtionosuusmuotoisen verotulomenetyskompensaation takaisinperintä vuonna 2021. Valtionosuuden lopullinen määrä vahvistuu joulukuussa 2020.
Päätöksenteon peruste: Hallintosääntö § 83
Liite 4: Tuloslaskelma; tehtäväkohtainen kehys; Talousarvion 2021 laadintaohje
KJ Ehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy vuoden 2021 talousarvion ja taloussuunnitelman 2022 – 2023 kokonaiskehykset ja hallintokuntien vuoden 2021 tehtäväkohtaiset kehykset liitteiden mukaisina.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Koski, sivistystoimenjohtaja Kiertokari-Laitinen, tekninen johtaja Raula ja vt. talous- ja hallintojohtaja Hyvärinen olivat kokouksessa asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyn ajan.
Toimialoilta on tullut toive talousarvioaikataulun muuttamisesta niin, että valiokuntavaiheeseen valmistautumiseen saataisiin enemmän valmisteluaikaa. Valiokuntakäsittelyjen ajankohdan muuttamisen myötä myös muu talousarvioaikataulu muuttuu.
Liitteenä on talousarvion laadintaohje tarkistetulla aikataululla.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heli Kiertokari-Laitinen, Vt. kaupunginjohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy uuden talousarvion käsittelyaikataulun.