Kaupunginhallitus, kokous 24.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Tuulivoimapuiston osayleiskaavan käynnistäminen

LAIDno-2020-15

Valmistelija

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

ABO Wind Oy on esittänyt Laitilan kaupungille, että se käynnistäisi tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen Laitilan Kolsan alueella. Yritys esittää myös kaavoitussopimuksen laatista, jonka perusteella ABO Wind Oy vastaa kaavoituskustannuksista ja osallistuu tarvittavien konsulttien hankintaan. 

Kaavan tarkoituksena on mahdollistaa rakennuslupien myöntäminen tuulivoimaloille. Alue sijoittuu Laitilan ja Mynämäen raja-alueelle ja tässä vaiheessa suunnittelutyötä voimaloita olisi yhteensä 12, joista viisi olisi Laitilassa. Yritys on solminut tarvittavat vuokrasopimukset Laitilan maanomistajien kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Kiertokari-Laitinen, Vt. kaupunginjohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy kaavoitussopimuksen ABO Wind Oy:n kanssa esitetyn luonnoksen pohjalta. Kaupunginhallitus katsoo, että kaikki kaupungille aiheutuvat kulut tulee periä kaavan tilaajalta. Lisäksi kaupunginhallitus päättää käynnistää osayleiskaavoituksen Laitilan  Kolsan alueella ABO Wind Oy:n esityksen mukaisesti.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Raula oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan.

Tiedoksi

ABO Wind Oy

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle,
osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.