Kaupunginhallitus, kokous 19.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 224 Skeittipuiston rakentaminen

LAIDno-2022-783

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Nuorisovaltuusto on tehnyt aloitteen skeittipuistosta nuorten kuulemispäivän (syksy 2019) sekä nuortenideat.fi aloitteen (kevät 2020) pohjalta sivistysvaliokunnalle. Aloite keräsi 33 kannatusta. Sivistysvaliokunta on käsitellyt kokouksessaan 11.6.2020/§67 nuorisovaltuuston aloitteen. Aloiteessa on tuotu esiin muun muassa, että nuoret toivovat uuden skeittipuiston sijaitsevan helppojen kulkuyhteyksien päässä. Lisäksi aloitteessa on todettu, että parkin olisi hyvä sijaita mahdollisimman keskeisellä paikalla, jotta ilkivaltaa voitaisiin ennalta estää parkin ollessa aikuisten silmien alla. Sivistysvaliokunta on suhtautunut myönteisesti nuorisovaltuuston aloitteeseen. Skettipuiston rakentamisehdotus on tuotu investointina talousarvioehdotukseen vuonna 2021, johon kaupunginvaltuusto on myöntänyt investointimäärärahan 7.12.2020/§41, 100 000€.

Skeittiparkin suunnittelu on aloitettu alkuvuodesta 2021. Joulukuussa 2021 sivistystoimi on hakenut aluehallintoviraston liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusta 73 767€. Rakennuslupa on jätetty tekniselle toimelle huhtikuussa 2022. Rakennustarkastaja on myöntänyt toimenpidelupapäätöksen 11.5.2022/§ 60. Kyseessä olevaan päätökseen tuli kolme oikaisuvaatimusta. Oikaisuvaatimuksissa on vaadittu rakennustarkastajan päätöksen kumoamista. Rakennus- ja ympäristölautakunta on käsitellyt oikaisuvaatimukset 8.6.2022/ §35 ja päättänyt, että rakennus- ja ympäristölautakunta pitää voimassa rakennustarkastajan 11.5.2022 myöntämän toimenpidelupapäätöksen (22-0060-T), skeittipuiston rakentamisen asemakaava-alueelle YO. Urheilukentän ja koulukeskuksen välittömään läheisyyteen.

Aluehallintovirastolta on tullut 7.6.2022 valtionavustuspäätös, jossa todetaan, että Laitilan kaupunki ei ole esittänyt hankkeelle lainvoimaista toimenpidelupaa, joten hakemusasiakirjat ovat siltä osin puuttelliset ja hanke ei ole muodollisesti avustuskelpoinen. Skeittiparkki -investointi tulee siirtymään tämän vuoksi ainakin vuodella eteenpäin. Siirtymiseen vaikuttaa myös se, tehdäänkö rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksestä vielä oikaisuvaatimus. Mikäli skeittiparkin rakentaminen viivästyy vuosilla, nuorten tekemä aloite ei koskaan tule toteutumaan siten, että aloitteen tehneet nuoret pääsisivät käyttämään skeittipuistoa ollessan vielä nuoria.

Koska hanke on koettu tärkeäksi, on selvitetty mahdollisuudet sen toteutukseen valituksista ja AVI:n kielteisestä rahoituspäätöksestä huolimatta. Vaikka toimenpidelupa ei ole lainvoimainen, voi luvan hakija (sivistystoimi) hakea MRL:n § 144 mukaan aloituslupaa rakennusvalvontaviranomaiselta. Lupaviranomainen voi perustellusta syystä ja edellyttäen, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, antaa oikeuden rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen osaksi tai kokonaan ennen kuin rakennus-, toimenpide- tai maisematyölupaa taikka 161, 162 tai 163 §:ssä säädettyä laitteiden sijoittamista, muuttamista tai poistamista koskeva päätös on saanut lainvoiman (aloittamisoikeus).  Kunnalta ei tällöin vaadita erillistä vakuutta. 

Skeittiparkki on kaupungin nuorten äänen kuulemista. Erityisesti tämän vuoksi  aluehallintoviraston valtionavustuksen saamatta jääminen on iso asia. Sivistystoimi esittää kaupunginhallitukselle, että se edelleen esittää kaupunginvaltuustolle lisämäärärahaa 74 000€ vuodelle 2022 skeittiparkki-investoinnin toteuttamiseksi.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle 74 000 euron lisämäärärahaa skeittiparkkihankkeelle vuoden 2022 sivistystoimen talousarvion investointiosaan. 

Päätös

Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Saari teki pohjaehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen, että kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle 74 000 euron lisämäärärahan myöntämistä skeittiparkkihankkeelle vuoden 2022 sivistystoimen talousarvion investointiosaan, mutta skeittiparkille etsitään uusi sijoituspaikka eikä sitä sijoiteta urheilukentän ja koulukeskuksen välittömään läheisyyteen. Jäsenet Janne Kuusisto ja Arokoivu kannattivat Saaren ehdotusta.

Koska keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiassa oli suoritettava äänestys. Puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi äänestyksen siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotuksen hyväksymistä, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Saaren tekemän muutoksen hyväksymistä, äänestävät "ei".
Äänestysesitys ja -menettely hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 jaa-ääntä ja 3 ei-ääntä.

Todettuaan äänestystoimituksen päättyneeksi puheenjohtaja ilmoitti, että kaupunginhallitus päätti esittelijän pohjaehdotuksen mukaisesti.

Edelleen merkittiin pöytäkirjaan, että läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli sivistysjohtaja Susanne Laaksonen.

Äänestystulokset

  • Kyllä 6 kpl 67%

    Riikka Saarela, Heikki Peltola, Hanna Lahtonen, Tuomas Vuorio, Mika Kinnala, Pekka Kuusisto

  • Ei 3 kpl 33%

    Janne Kuusisto, Nina Arokoivu, Tiina Saari

Valmistelija

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 27.6.2022 esittää valtuustolle 74 000 euron lisämäärärahaa skeittiparkkihankkeelle vuoden 2022 sivistystoimen talousarvion investointiosaan. Talousarvoon oli alunperin varattu 100 000 €.

Tekninen toimi on kilpailuttanut skeittiparkin rakentamisen. Määräaikaan mennessä saatiin kaksi tarjousta, joista toinen ylitti merkittävästi talousarvioon varatun määrärahan ja toisen antama tarjous oli poikkeuksellisen alhainen. Hankintalain 96 §:n mukaan hankintayksikön on pyydettävä tarjouksen antajalta selvitys poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen johdosta. Tällainen kysely on toimitettu, mutta siihen ei ole saatu vielä vastausta.

Skeittiparkkihankkeelle on myönnetty rakennuslupa, mutta siitä on jätettty valituksia hallinto-oikeuteen. Hankkeella ei näin ollen ole voimassa olevaa lupaa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää olla toteuttamatta hanketta tänä vuonna, eikä tule esittämään 27.6.2022 päätettyä 74 000 €  lisämäärärahaa kaupunginvaltuustolle, koska skeittiparkin rakentamiselle ei ole lainvoimaista rakennuslupaa. Tekninen valiokunta tulee käsittelemään tarjoukset seuraavassa kokouksessaan. Hanke tullaan huomioimaan seuraavan vuoden talousarviossa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijoina läsnä tämän asian käsittelyn ajan olivat sivistysjohtaja Susanne Laaksonen ja tekninen johtaja Mika Raula.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.