Kaupunginhallitus, kokous 14.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 162 Vt 8 perusparannukset / Laitilan kaupungin vastineet muistutuksiin

LAIDno-2020-453

Valmistelija

  • Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi

Perustelut

Valtatie 8 parantamissuunnitelma Laitilan keskustan kohdalta on ollut nähtävillä. Nähtävilläoloaikana jätettiin yhteensä 10 muistutusta, joista kaksi koskee samaa asiaa. Suunnitelmasta vastaava Varsinais-Suomen ELY-keskus on toimittanut muistutukset Laitilan kaupungille ja pyytänyt niistä kaupungin kannanotot.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus hyväksyy liiteaineistona olevat kaupungin vastineet annettavaksi tiesuunnitelmasta jätettyihin muistutuksiin.

Päätös

Keskustelun aikana kaupunginhallitus ohjeisti teknistä johtajaa täydentämään vastineita joiltakin osin. Päivitetyt vastineet ovat pöytäkirjan liitteenä ja ne toimitetaan kaupunginhallitukselle tiedoksi seuraavassa kokouksessa.

Kaupunginhallitus hyväksyi vastineet tehdyillä muutoksilla.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Raula oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan.

Tiedoksi

Varsinais-Suomen Ely-keskus / Matti Kiljunen

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.