Valmistelija
Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi
Perustelut
Pro-Vakka-Suomen kaupunginvaltuutettu Seppo Rinne on jättänyt valtuustoaloitteen 15.11.2021 koskien kevyiden moottoriajoneuvojen aiheuttamaa haittaa keskustassa. Aloite puuttuu tärkeään asiaan. Liikennemelu, etenkin öisin, on ollut ongelmana pitkään. Tästä ovat kärsineet keskustan asukkaat. Rinne esittää aloitteessaan, että kaupunki järjestäisi nuorille sopivan alueen julkisten liikenneväylien käytön tilalle, jossa nuoret voisivat kokoontua ja harrastaa ajeluaan. Rinne esittää kolmea eri vaihtoehtoista paikkaa tähän käyttöön.
Ensimmäisenä vaihtoehtona Rinne esittää hulevesipuistoa, jolla hän tarkoittanee yrityspuiston aluetta. Alueelle on Laitilan kaupunginvaltuuston toimesta 4.4.2014 hyväksytty asemakaava, jonka mukaan se on toimitilarakennusten korttelialue. Lasertie on virallinen katu, jota koskevat samat liikennesäännöt kuin keskustan alueella. Alueelle ei voi ohjata aloitteessa esitettyä toimintaa.
Toisena alueena Rinne esittää entistä jätevedenpuhdistamon aluetta, mikä on 20.9.2021 vahvistetussa asemakaavassa osoitettu liike-, toimisto- ja palvelurakennusten sekä asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Tämäkään ei kaavallisesti sovellu Rinteen esittämään toimintaan.
Kolmantena alueena Rinne esittää Sirpunpuiston aluetta. Sirpunpuiston alueen rakentaminen on aloitettu vuosi sitten ja sille on myös myönnetty valtion avustusta. Tarkoituksena on luoda kaupunkilaisille viihtyisä alue liikkua ja ulkoilla. Alueen rakentaminen on vielä kovasti kesken, mutta sitä on tarkoitus jatkaa. Moottoriajoneuvojen ohjaaminen Sirpunpuistoon muuttaisi alueen merkityksen täysin. Sirpunpuiston rakentamisesta on jo tässä vaiheessa tullut runsaasti positiivista palautetta ja on selvää, että moottoriajoneuvojen ohjaamista sinne ei kaupunkilaisten toimesta hyväksyttäisi.
Aloitteen päämäärä on hyvä. Esille otettuun ongelmaan onkin puututtava. On kuitenkin kyseenalaista siirtyisikö nuoriso muualle keskustasta, jos sille esitettäisiin vaihtoehtoinen paikka. Tämän vuoden talousarvioon varattu määräraha valvontakameroiden hankitaan. Kyseessä on yhteistyöhanke poliisin kanssa ja aloite kameravalvontaan on tullut poliisilta, jolla ei ole osoittaa riittäviä resursseja esim. liikennevalvontaan. Kamerat tullaan liittämään poliisin valvontakeskukseen ja valvontaa tehtäisiin kellon ympäri joka päivä. Tämän odotetaan vaikuttavan merkittävästi liikenteen "häiriökäyttäytymiseen".
Ehdotus
Esittelijä
Mika Raula, Tekninen johtaja, mika.raula@laitila.fi
Tekninen valiokunta esittää vastauksenaan Seppo Rinteen (Pro Vakka-Suomi) aloitteeseen, että aloitteessa esitetty ongelma on todellinen. Sitä ei kuitenkaan voida hoitaa aloitteessa esitetyllä tavalla. Esitetyille alueille ei voi osoittaa vapaamuotoista ajoharrastusta, sillä ne on varattu toisiin käyttötarkoituksiin. Kaupunki on yhteistyössä poliisin kanssa käynnistänyt hankkeen, jolla poliisi kykenee valvomaan valvontakameroin liikennettä. Tällä hankinnalla pyritään ratkaisemaan osaltaan aloitteessa esille tuotua ongelmaa.