Kaupunginvaltuusto, kokous 21.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 21 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien kiusaamisen ehkäisyä

LAIDno-2021-311

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Peltola esitti Kokoomuksen valtuustoryhmän kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti:

"Laitilan kaupungin pitäisi olla hyvä ja paras kasvupaikka lapselle. Kaikille se ei sitä valitettavasti vielä ole. Kiusaaminen on paha ongelma, joka pesii edelleenkin ympärillämme ja varsinkin kouluissa.

Kuten moni muukin ilmiö, myös kiusaaminen muuttaa jatkuvasti muotoaan ja löytää uusia tilaisuuksia. Meidän on päättäväisesti kamppailtava kiusaamista vastaan. Pahimmillaan kiusaaminen voi jättää koko elämän mittaisia syviä vaurioita. On huomattava, että kiusaaminen jättää myös kiusaajaan jälkensä.

Kiusaaminen kehittyy ja siksi myös kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamistilanteiden hoitamisen on kehityttävä. Kiusaamisen ehkäisyyn on vuosia haettu malleja, joista osa toimii hyvin, osa huonommin. Yhtä patenttiratkaisua ei ole, mutta kun toimiva löytyy, se kannattaa ottaa käyttöön ja jakaa sitä edelleen.

Mm. Etelä-Karjalassa on saavutettu hyviä tuloksia uudesta mallista lainvastaisiin tekoihin puuttumiseksi. Malli tarkoittaa tiivistettynä sitä, että jos alle 15-vuotias lapsi tekee koulussa lainvastaisen teon, asiasta tehdään rikosilmoitus. Tekijä ohjataan keskusteluryhmään, jossa on tekijän ja uhrin lisäksi mukana keskustelemassa molempien huoltajat, poliisi sekä nuorten oikeusedustaja.

Laitilaan pitäisi laatia yhteinen ohjeistus, jonka mukaisesti lainvastaisiin tekoihin puututaan. Ohjeistuksessa pitää olla tapauskohtaiset ohjeet eri kiusaamistilanteissa. Ohjeistuksen ytimenä on yhteiset selkeästi kirjatut ja riittävän vakavat toimintatavat kiusaamiseen puuttumiseksi. Kiusaamisen osalta tavoitteena on tietysti 0-toleranssi.

Me allekirjoittaneet Kokoomuksen valtuutetut esitämme, että Laitilassa laaditaan yhteistyössä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa vastaava ohjeistus, jotta lainvastaiseen toimintaan puuttumiseksi on nykyistä selkeämmät ja suoraviivaisemmat ohjeet sekä yhteiset toimintamallit."

Ehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi valtuustoaloitteen tiedoksi lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista valmistelua varten.

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa,​ että otsikossa mainitun valtuustoaloitteen valmisteluvastuu on sivistystoimenjohtajalla. 

Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupunginvaltuustolle ennen valmistelun aloittamista lähetekeskustelua varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto käy aloitteesta lähetekeskustelun.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asian käsittelyn aikana puheenvuoron käyttivät valtuutetut Peltola, Mutka ja Janne Kuusisto.

Valmistelija

Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Perustelut

Kokoomuksen valtuustoryhmä on jättänyt 22.3.2021/§ 30 valtuustoaloitteen koulukiusaamisen ehkäisemisestä. Laitlan sivistystoimessa on aloitettu syksyllä 2021 selvitystyö koulukiusaamisen ehkäisemisen toimintamalleista varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Selvitystyö laajeni koko sivistystoimen toimialalle. 

Kiusaamista eli vertaisväkivaltaa ilmenee hyvin monitahoisesti lähes kaikkialla, missä ihmiset toimivat ryhmässä, sillä ihmisellä on luontaisesti tarve kuulua joukkoon. Se, kuinka paljon ja minkä tyyppisenä sitä esiintyy, riippuu hyvin pitkälle ryhmästä ja ryhmäpaineesta, sekä siitä, minkälaiseksi kulttuuri muodostuu asiaan liittyen. Sosiaalisten tilanteiden harjoittelu kuuluu lapsuusikään ja se vaatii aikuisten hereillä oloa sekä tilanteiden huomioimista ennalta, jotta ne eivät pääse kärjistymään.

Yhtälailla kuin koulussa tai päiväkodissa myös vapaa-ajalla ja harrastuksissa voi joutua kiusatuksi. Tänä päivänä kiusaaminen ei enää rajoitu pelkästään koulussa vietettyyn aikaan, vaan kiusaamista ilmenee myös netissä ja vapaa-ajalla. Netti-kiusaamiseen puuttuminen on usein hankalaa, koska se saattaa olla kasvotonta, jolloin sitä kokeva lapsi tai nuori ei voi olla varma siitä, kuka häntä kiusaa. Kiusaaminen voi alkaa koulussa ja jatkua vapaa-ajalle tai päinvastoin. Vapaa-aikana kiusaamista voi tapahtua valvotussa tilanteessa, kuten eri harrastusten piirissä tai ei-valvotulla vapaa-ajalla esimerkiksi netissä, kaduilla, pihoilla, urheilukentillä ja kauppakeskuksissa. Kiusaamista voi siis tapahtua missä tahansa, missä lapset ja nuoret liikkuvat keskenään.

Kiusaamista ehkäiseviä toimintamalleja on käytössä kaikissa sivistystoimen yksiköissä ja asian eteen tehdään arjessa työtä. Yhtenäistä toimintamallia ei kuitenkaan ole käytössä. Selvitystyön edetessä kiusaaminen on näyttäytynyt ilmiönä, joka ei rajaudu vain kouluun, vaan usein kyseessä on myös vapaa-ajalla tapahtuva kiusaaminen ja siihen liittyvät muut ilmiöt. Tämän johdosta on aloitettu yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon, psykiatrian sekä poliisiviranomaisen kanssa. Tavoitteena on löytää yhtenäinen näkemys sekä kiusaamisesta että siihen liittyvistä ilmiöistä, kiusaamisen ennaltaehkäisemisestä ja puuttumisen toimintamalleista. Moniammatillinen yhteistyö on avainasemassa ja myös poliitisella tahtotilalla on tärkeä merkitys. Kiusaamiseen kietoutuu aina mm. ryhmäpaine, vallan tavoittelu, opitut käyttäytymismallit ja heikko itsetunto. Tasapainossa olevan, hyvinvoivan ihmisen ei tarvitse kiusata ketään. Lasten ja nuorten hyvinvointi on myös Laitilassa kääntynyt laskuun ja huoli siitä on yhteinen.

Kiusaamisen ehkäisemisen työ Laitilassa on käynnissä tavoitteellisesti. Se ei ole koulussa kiusaamiseen rajoittuva, vaan koko Laitilaa koskettava ilmiö. Ilmiö on monitahoinen ja vaativa, eikä sitä ratkaista lyhyellä aikavälillä, vaan se vaatii pitkäjänteistä työtä. Tähän työhön tullaan tarvitsemaan ammattilaisten, huoltajien sekä lasten ja nuorten itsensä sitouttaminen. Aikuisten merkitys roolimalleina on tärkeä. Se, miten aikuiset käyttäytyvät, millaista kieltä käytetään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai miten kunnioittavasti aikuiset kohtelevat toisiaan, on suora yhteys myös lasten ja nuorten asenteisiin ja käyttäytymiseen. Tähän työhön tarvitaan jokainen.

Päättäjiä tullaan säännöllisesti tiedottamaan kiusaamisen ehkäisevän työn etenemisestä. Se tulee näkymään sivistystoimen työssä, mutta siihen tarvitaan kaikkia laitilalaisia.

 

Ehdotus

Esittelijä

Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta antaa yllä olevan vastauksen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen koulukiusaamisen ehkäisystä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus antaa sivistysvaliokunnan vastauksen tiedoksi kaupunginvaltuustolle Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen koulukiusaamisen ehkäisystä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli sivistysjohtaja Susanne Laaksonen.

Valmistelija

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi kaupunginhallituksen antaman vastineen Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen koskien kiusaamisen ehkäisyä.

Päätös

Asian käsittelyn aikana puheenvuoron käyttivät nuorisovaltuuston edustaja Jenna Hiltunen, sivistysjohtaja Susanne Laaksonen, valtuutetut Ari Ketoniemi, Virve Aho, Hanna Lahtonen, Santeri Laaksonen ja Heikki Peltola.

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.