Kaupunginvaltuusto, kokous 21.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 22 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien Laitilan vetovoimaisuuden parantamista

LAIDno-2020-450

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Heikki Peltola esitti Kokoomuksen valtuustoryhmän kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti:

"Lainaan tässä aluksi Laitilan visiota: 'Itsenäinen Laitila sykkii elämää, tahtoa ja voimaa. Paikkakunta näkee ja tähtää huomiseen. Mainiompi Laitila on kehittyvä kotipaikka yrityksilleen ja asukkailleen. Laitila tarjoaa työtä ja monipuoliset palvelut sekä harrastusmahdollisuudet asukkailleen. Laitila on yhteistyökykyinen ja vahva peruskunta tulevaisuudessakin.'

Laitilalla ovat fasiliteetit ja infrastruktuuri kohtuullisen hyvällä tolalla, joskin pieni parannus olisi aina kohdallaan.

Laitilan kohdalla huolestuttaa tällä hetkellä:

  1. Väestömäärän pieneneminen, nyt alle 8500 asukasta, pitäisi olla 8663 asukasta.
  2. Syntyvyyden jatkuva aleneminen v. 2013 102 lasta, nyt v. 2020 alle 70 lasta.
  3. Työpaikkaomavaraisuuden putoaminen alle 100 %:n.
  4. Keskustaajaman autioituminen sekä samalla liikkeiden ja palvelujen väheneminen.
  5. Lisäksi meillä Laitilassa on aivan liian paljon täällä työssäkäyviä ulkopaikkakuntalaisia. Näistä täällä työskentelevistä pitäisi saada uusia Laitilan asukkaita.

Laitila tarvitsee lisää veronmaksajia, jotta kuntatalouden alijäämät saadaan katettua ja voimme innokkaasti kehittää ja viedä Laitilaa kohti uusia haasteita.

Näistä edellä mainituista syistä Laitilan Kokoomuksen valtuutetut esittävätkin, että perustetaan uusi työryhmä esim. 'Vetovoimaisuustyöryhmä' tai 'Elinvoimatyöryhmä'. Tietysti voidaan myös käyttää jo olemassa olevaa Elinkeinotyöryhmää tässä asiassa täydennettynä seuraavassa kappaleessa olevin henkilölisäyksin.

Äärimmäisen tärkeänä näemme, että työryhmään kuuluu kaupunginjohtaja, elinvoimapäällikkö, muutama tulevaisuutta ajatteleva luottamushenkilö (esim. nykyisen elinkeinotyöryhmän luottamushenkilöt), Laitilan Yrittäjien puheenjohtaja seä ainakin kaksi isomman firman edustajaa."

Ehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi valtuustoaloitteen tiedoksi lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista käsittelyä varten.

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa, että otsikossa mainitun valtuustoaloitteen valmisteluvastuu on kaupunginjohtajalla.

Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupunginvaltuustolle ennen valmistelun aloittamista lähetekeskustelua varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto käy aloitteesta lähetekeskustelun.

Päätös

Asian käsittelyn aikana puheenvuoron käyttivät kaupunginhallituksen puheenjohtaja/valtuutettu Pekka Kuusisto, kaupunginjohtaja Kattelus, valtuutetut Kuisma, Pokki, Laurila ja Peltola.

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupunginvaltuuston päivitti joulukuussa 2021 kaupungin strategiaa. Uusitun strategian visio kuuluu seuraavasti:

”Laitila on erinomaisella paikalla sijaitseva elinvoimainen kaupunki. Laitilassa on monipuolinen elinkeinorakenne, yritysmyönteinen ilmapiiri ja töitä tekijöille. Monipuoliset palvelut sekä harrastusmahdollisuudet tekevät arjesta sujuvaa ja hyvää kaiken ikäisille.

Laitila pärjää suurtenkin muutosten keskellä ja mukautuu ajan vaatimuksiin. Laitila voittaa väestöennusteet ja pystyy kasvamaan maltillisesti. Kiinnostavassa kaupungissa on jatkuvasti jotain oivaltavaa ja mielenkiintoista uutta.

Laitilan kaupunki on haluttu työpaikka ja toivottu yhteistyökumppani. ”

Visio kuvaa onnistuneesti sitä laajaa kirjoa, millaisista palasista menestyvä ja elinvoimainen kaupunki rakentuu. Laajasti ajatellen kaupungin elinvoimalla tarkoitetaan kaikkea sitä, mitä Laitilan kaupunki tekee itse ja yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa. Elinvoimaa rakennetaan mosaiikin tavoin palasista, jotka koostuvat toimivista palveluista, yritysten toimintaedellytyksistä, infrastruktuurista, ympäristön viihtyisyydestä ja oivaltavasti pienistäkin yksityiskohdista. Tämän laajan kokonaisuuden tavoittelusta vastaa osaltaan kaupunginhallitus, pyrkiessään toteuttamaan valtuuston asettamia tavoitteita, ja viime kädessä valtuusto.

Olemassa olevina työryhminä elinvoiman tavoitteluun vastaavat kaupungin elinkeinotyöryhmä ja kaavaryhmä. Elinkeinotyöryhmä toimii elinvoimapäällikön tukena kaupungin elinkeinopolitiikan suunnittelussa ja ohjauksessa. Kaavaryhmä puolestaan tukee ja ohjaa maankäyttöinsinööriä kaupungin pitkäjänteisen kaavoituksen suunnittelussa. Kumpikin ryhmä vastaa osaltaan elinvoiman haasteisiin.

Joulukuussa hyväksyttyyn strategiaan sisältyi myös kaksi elinvoimahanketta, joiden myötä nelivuotisen strategiakauden aikana kootaan yhteen toimenpiteitä Laitilan keskustan alueen ja kylien elinvoiman parantamiseksi. Hankkeiden tueksi tullaan perustamaan työryhmät, jotka tukevat ja ohjaavat hankkeiden toimenpideohjelmien laadintaa ja toteutusta. Työryhmien jäseniksi tullaan nimittämään hankkeiden kannalta keskeisiä viranhaltijoita, sidosryhmien edustajia sekä puolueiden osoittamia luottamushenkilöitä. Näiden työryhmien perustaminen tuodaan päätöksentekoon kevään 2022 aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus antaa edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi kaupunginjohtajan antaman vastineen otsikossa mainittuun valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Valmistelija

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi kaupunginhallituksen antaman vastineen Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen koskien Laitilan vetovoimaisuuden parantamista.

Päätös

Asian käsittelyn aikana puheenvuoron käyttivät valtuutetut Heikki Peltola ja Seppo Rinne.

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.