Sivistysvaliokunta, kokous 22.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Laitilan Patria-kilta ry:n lisätilatarve

LAIDno-2020-238

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, sivistystoimenjohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Laitilan Patria-kilta ry on esittänyt toiveen saada käyttöönsä lisätilaa urheilutalosta jo aiemmin käyttöön annetun tilan läheltä aseiden säilytystä varten.  Kiinteistötyöryhmä ja sivistysvaliokunta ovat aiemmin suhtautuneet asiaan kielteisesti johtuen suunnitellusta urheilutalon remontista (sivistysvaliokunta 12.3.2020 § 35). Kiinteistötyöryhmän alatyöryhmä, joka on selvittänyt mahdollisia urheilutalon tulevia käyttötarpeita, on päätynyt näkemykseen, että Laitilan Patria-killalle voidaan tarjota lisätilaksi ensimmäinen huone näyttelytilan vierestä, jossa on tällä hetkellä jo yhdistyksen tavaroita sekä Jyske ry:n asiakirjoja. 

Kaupungin talousarvioehdotus vuodelle 2021 on hyväksymättä, mutta mikäli valtuuston päätöksellä rakennusta aletaan kunnostaa,  tilojen käyttösopimukset irtisanotaan kahden kuukauden irtisanomisajalla. 

Tarkoitettu tila on merkitty liitteenä olevaan pohjapiirrokseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Kiertokari-Laitinen, sivistystoimenjohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Sivistysvaliokunta päättää, että Laitilan Patria-kilta ry saa käyttöönsä urheilutalossa sijaistevan toisen kerroksen näyttelytilan viereisen 13,5 m2 huoneen kustannuksitta (liitteenä olevan pohjapiirroksen mukaisesti). Mikäli yhdistys tarvitsee aseiden säilytykseen liittyviä muutoksia tai korjauksia ko.tilaan, niistä tulee sopia teknisen toimen kanssa. Korjaus/muutostyöt tulevat yhdistyksen maksettavaksi ja toteutettavaksi. Tilojen käyttöön antamisesta tehdään sopimus, jonka allekirjoittavat sivistysvaliokunnan puheenjohtaja/varapuheenjohtaja ja sivistystoimenjohtaja. Yhdistykselle annetut tilat ovat käytettävissä toistaiseksi kahden kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanomisperusteena voi olla esim. urheilutalon saneeraus tai oma tarve.

 

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.  

Merkittiin pöytäkirjaan, että pj. Eero Kuisma oli esteellinen (osallisuusjäävi) käsittelemään asiaa. Puheenjohtajana tässä asiassa toimi sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Lea Vainiotalo.

 

 

Tiedoksi

Laitilan Patria-kilta ry, tekninen toimi, Jyske ry

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan sivistysvaliokunnalle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.