Perustelut
Laitilan lukiossa on jo useamman vuoden ajan koottu tietoja edellisenä keväänä valmistuneiden ylioppilaiden sijoittumisesta. Tilanne on haluttu kysyä valtakunnallisena tilastointipäivänä 20.9., jolloin kaikille on jo selvää, mitä he valmistumisensa jälkeisenä syksynä tulevat tekemään – opiskelupaikka on vastaanotettu (jos se on saatu), töitä on kesän jälkeen haettu jos opiskelemaan ei ole päästy tai haluttu vielä lähteä tms.
Kysely lähetettiin kaikille 46:lle kevään ylioppilaalle. Vastauksia saatiin yhteensä 40 eli vastausprosentti oli varsin hyvä, 87,0 % - parempi kuin kertaakaan yli viiteen vuoteen. Vastaajista töissä oli hieman yli kolmasosa eli 17, opiskelemassa myös 17, armeijassa oli neljä viime kevään ylioppilasta. Kotona tai vailla töitä ilmoitti olevansa 2 viime keväänä valmistunutta. Vastausten perustella osa halusi pitää välivuotta opinnoista aivan tietoisesti, osa taas on menossa myöhemmin armeijaan ja haluaa olla töissä tätä ennen. O
Kaikkiaan opiskelupaikka oli 22 ylioppilaalla, muutama ei ollut vielä hakenut opiskelupaikkaa itse halutun välivuoden takia. Eniten eli n. 46 % saaduista opiskelupaikoista oli yliopistoissa tai korkeakouluissa. Seuraavaksi eniten opiskelupaikkoja oli otettu vastaan ammattikorkeakouluista eli 32 %. Kategoriassa muut (lähinnä kansanopistojen korkeakouluopintoihin valmentavat linjat tai avoin yliopisto) oli n. 18 % opiskelupaikoista. Yhtenä uutena piirteenä oli se, että muutamat ilmoittivat 20.9. tilanteessa valmistautuvansa syksyn ylioppilaskirjoituksiin korottaakseen keväällä saatuja arvosanoja tulevien hakujen parempaa onnistumista silmällä pitäen.
Kevään 2020 ylioppilaiden tilanne on viiden vuoden vertailussa kohtuullinen, opiskelupaikan on saanut ylioppilaista 55 %. Viime vuosina tämä luku on ollut 60 % tai selvästi ylikin. Yhteenvetona voi todeta, että Laitilan lukio tarjoaa hyvät edellytykset jatko-opinnoille, ja varsin monet saavat opiskelupaikan jo ensi yrittämällä (monet yliopistosta, korkeakoulusta tai ammattikorkeakoulusta).
Pykälän liitteenä on kooste kevään 2020 ylioppilaiden sijoittumisesta 20.9. tilanteen mukaan.
Ehdotus
Esittelijä
-
Heli Kiertokari-Laitinen, sivistystoimenjohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi
Sivistysvaliokunta merkitsee tiedoksi Laitilan lukion lukionsa päättäneiden kevään ylioppilaiden jatko-opintoihin sijoittumisen tilanteen syksyllä 2020.