Kaupunginhallitus, kokous 3.11.2025

§ 258 Ulko- ja liikunta- alueiden hoitajien toimiin liittyvät muutokset

LAIDno-2025-687

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Laitilan kaupungin hallintosäännön luku 6 § 45 mukaan valtuusto päättää toimialajohtajien virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta. Kaupunginhallitus päättää muiden virkojen ja toistaiseksi voimassaolevien työsuhteiden perustamisesta ja lakkauttamisesta, nimikkeiden muuttamisesta sekä muista virkaan liittyvistä muutoksista.

Osana kaupungin talouden tasapainottamisohjelmaa sivistystoimessa on tehty organisaatiomuutos, jossa liikuntapaikkatyöntekijät siirtyivät teknisen toimen työntekijöiksi 1.8.2025 alkaen. Tämän johdosta liikuntapaikkahoitajien vakanssit esitetään lakkautettavaksi ja tilalle perustettavaksi liikunta- ja ulkoalueiden hoitajan vakanssit. Liikunta-ja ulkoalueiden hoitajan tehtävänkuva ja vastuualueet laajenevat muutoksen myötä koskemaan sekä liikuntapaikkoja että ulkoalueita.

Teknisen toimen ulkoalueiden hoidossa on ollut neljä kunta-alan tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) piirissä olevaa työntekijää kolmella eri nimikkeellä

  • puistotyöntekijä (kaksi henkilöä)
  • traktorin käyttäjä (yksi henkilö)
  • katu- ja viheraluehoitaja (yksi henkilö).

Kevään ja kesän aikana käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen ko. henkilöstölle tarjottiin uusia työsopimuksia Kunta-alan teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksessa (TS). Kaikki työntekijät siirtyivät uuteen työsopimukseen tekniseen toimeen muodostaen ulkoalueiden hoidon tiimin. Yhteiseksi nimikkeeksi sovittiin ulko- ja liikunta-alueiden hoitaja.Vastaavasta ulko- ja liikunta-alueiden hoitajasta kaupunginhallitus on päättänyt 16.6.2025 § 162.

Vakanssin nimi: ulko- ja liikunta-alueiden hoitaja

Vakanssinumerot ja työtekijä:

  • 50104018T0001 Hautanen 
  • 50104018T0002 Virtanen
  • 50104018T0004 Toivonen
  • 50104018T0014 Heikkilä
  • 50104018T0015 Lehti
  • 50104018T0016 Rauvola
  • 50104018T0017 Vainio

Sovellettava virka- ja työehtosopimus: TS

Palkkaryhmä: 5 01 04 01 8

Virka/työsuhde: työsuhde

Määräaikainen/toistaiseksi: toistaiseksi voimassa oleva

Palkka työsuhteen alkaessa: 2431,33 €

Työaika työsuhteen alkaessa: yleistyöaika

Sovellettava työehtosopims: TS: työntekijän säännöllinen työaika, vuosiloma ja irtisanomisaika määräytyvät työntekijään sovellettavan työehtosopimuksen mukaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus päättää lakkauttaa kaksi puistotyöntekijän tointa, traktorin käyttäjän toimen, katu- ja viheraluehoitajan toimen sekä kolme liikuntapaikkahoitajan tointa. Edelleen kaupunginhallitus päättää perustaa seitsemän ulko- ja liikunta-alueiden hoitajan tointa edellä kuvatuin työsuhteen ehdoin.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

tekninen johtaja, teknisen toimen toimistosihteeri, ko.työntekijät, palkkatiimi

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
 
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.