Kaupunginhallitus, kokous 3.11.2025

§ 247 Tiedoksi merkittävät asiat

Perustelut

1. Työnvälitystilasto/tilannekatsaus 30.9.2025:

Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli syyskuun lopussa 26 000 työtöntä työnhakijaa. Syyskuun aikana työttömien määrä tippuu normaalivuosina hieman elokuuhun verrattuna, kuten nytkin, työttömien määrän supistuessa 400 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 3 000 henkilöllä eli 13 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa vain 10 %. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä tippui 400 hengellä verrattuna vuodentakaiseen.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli syyskuun lopussa Varsinais-Suomessa 10,9 % eli 1,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen pienempi kuin koko maassa (11,4 %) keskimäärin.

Syyskuussa työttömiä oli Varsinais-Suomen seutukunnissa viime vuotta enemmän kaikissa viidessä seutukunnassa.

Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (11,5 %) sekä kunnista Turussa (14,2 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,1 %) sekä kunnista Ruskolla (5,3 %).

Syyskuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 1 600 kappaletta, joten pudotusta oli tullut reilusti (-21 %) vielä heikkoon viime vuoteen verrattuna. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 5 700 kpl eli 17 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna syyskuun aikana 3 300 kappaletta, joista 2 200 oli uusia, syyskuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli syyskuussa tarjolle 4 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Koronavuosina työvoiman kysyntä oli poikkeuksellisen vilkasta, ja lähes kaikilla aloilla osaajia haettiin enemmän kuin aiemmin. Viime vuoden alkupuolella alkanut työvoiman kysynnän hiipuminen näkyy tilastoissa karusti ja esimerkiksi huonon viime syyskuunkin lukemista on pudottu vielä jonkin verran. Alkuvuonna määrällisesti eniten työpaikkoja on ollut auki hoitoalalla, vaikka paikkamäärät ovatkin pudonneet (-25 %) viime vuodesta, johtuen pitkälti hyvinvointialueen heikosta rahoitustilanteesta. Työpaikkoja on ollut määrällisesti seuraavaksi eniten auki rakennussektorilla sekä metalliteollisuudessa. Pahimmin paikkojen määrä on alkuvuonna notkahtanut viime vuoteen verrattuna kaupan alan muissa (pl. myynti) tehtävissä (-65 %) ja palvelualan moninaisissa tehtävissä (-55 %). Aallon pohjalta ponnistavassa rakennusteollisuudessa paikkamäärät ovat pudonneet vielä jonkin verran huonosta viime vuodesta (-8 %). Maatalous ja puutarhasektorilla on sen sijaan rekrytoitu kuluvana vuonna poikkeuksellisen ahkerasti (+7 %). Yllättäen myös hallinnon tehtävissä on näkyvissä nytkähdys ylöspäin (+29 %) verrattuna viime vuoteen.

Em. ajankohtana Laitilan työttömyysaste oli 6,0 %. Työttömiä työnhakijoita (ml. henk.koht. lomautetut) oli yhteensä 236, joista miehiä 113 ja naisia 123. Työttömistä alle 25-vuotiaita oli 36 ja yli vuoden työttömänä olleita oli 58.

Em. ajankohtana avoimia työpaikkoja oli yhteensä 39 kpl.

2. Väestönmuutosten ennakkotietoja 30.9.2025:

Em. yhteenvetotilasto on oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus merkitsee em. asiat tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.