Kaupunginhallitus, kokous 13.6.2022
Pöytäkirja on tarkastettu
Valmistelija
-
Heli Kiertokari-Laitinen, hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi
Perustelut
Laitilan kaupungilla on käytössä esimiehen myöntämä kolmen päivän poissaolo omailmoituksella. Koronavirusepidemian aikana omailmoituskäytäntöä on muutettu siten, että omailmoituksella on voinut olla poissa viisi peräkkäistä kalenteripäivää. Päätös on ollut voimassa 31.5.2022 saakka. Koronaepidemian jatkuessa omailmoituskäytäntöä on tarkoituksenmukaista jatkaa hengitystieinfektioiden (flunssa, kuume, kurkkukipu) osalta yhdestä viiteen päivään.
Suolistoinfektion ja diagnosoidun migreenin osalta sairauspoissaolokäytäntö jatkuu aikaisemmin päätetyn ohjeistuksen mukaisesti yhdestä kolmeen päivään omailmoituksella.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus päättää jatkaa enintään viiden päivän omailmoitukseen perustuvaa sairauspoissaolokäytäntöä 31.12.2022 saakka hengitystieinfektioiden (flunssa, kuume, kurkkukipu) osalta.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi
Laitilan työterveys, Laitilan kaupungin esimiehet ja organisaatio
Muutoksenhaku
Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.