Perustelut
Laitilan Jyske ry:n salibandyjaosto on vuosia, koronaa edeltävänä aikana, järjestänyt ns. vapaavuoroja koulujen lomien aikana. Vapaavuorojen tavoitteena on ollut tarjota lomaileville lapsille mahdollisuus harrastaa liikuntaa loman aikana valvotuissa olosuhteissa. Jokaisen loman osalta on erikseen sovittu Laitilan kaupungin liikuntatoimen kanssa vuorojen maksusta. Salibandyjaosto esittää sivistysvaliokunnalle, että kaupunki tarjoaa salivuorot edellä kuvattua toimintaa varten päätöksentekohetkestä lähtien ilman erillistä sopimista.
Koulun loma-aikaan lapsille tarkoitettu monipuolinen toiminta on tervetullutta. Yhteistyö kaupungin ja yhdistysten välillä on todella tärkeää ja hyödyntää kaikkia, tässä tapauksessa erityisesti lomailevia lapsia. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan, etenkin lomien aikana tapahtuvien toimintojen tukeminen on tärkeää. Toteutuakseen kaupungin tasavertaisena toiminnan tukemisena, tulee asiaa tarkastella laajemmin ja ulottaa päätös koskemaan kaikkia seuroja ja yhdistyksiä. Toiminnan järjestämisen mahdollisuus kaupungin tiloissa maksutta tulisi tarjota kaikille laitilalaisille seuroille ja yhdistyksille ja näin kohdella niitä tasapuolisesti. Toiminta ei myöskään saa olla este muilla henkilöillä ja yhteisöillä käyttää kaupungin liikuntatiloja lomien aikana. Ehdotettu 2-4 tuntia päivän aikana on kohtuullinen aika, ja jättää myös muulle toiminnalle vapaita aikoja.
Ehdotus
Esittelijä
-
Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Sivistysvaliokunta päättää, että Laitilan kaupungin liikuntatoimi hakee julkisesti lukuvuosittain halukkaat laitilalaiset yhdistykset järjestämään lapsille liikunnallisia vapaavuoroja lomien aikana. Järjestäjä vastaa toiminnasta kokonaisuudessaan saaden maksutta liikuntatilan käyttöönsä. Vapaavuoron tulee olla osallistujalle ilmainen, eikä sitä saa käyttää kilpailulliseen toimintaan tai minkään yksittäisen ryhmän harjoitteluun.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin, että asian käsittelyn aikana asiantuntijana kuultiin vapaa-aikapäällikkö Emilia Anderssonia.