Sivistysvaliokunta, kokous 19.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Työ- ja loma-ajat esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa lukuvuonna 2021-2022

LAIDno-2020-284

Valmistelija

  • Heli Kiertokari-Laitinen, vt. talous- ja hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Perustelut

Perusopetuslain 23 § mukaan perusopetuksessa lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 koulupäivää. Asianomaisen ministeriön luvalla työpäivien määrä voi erityisestä syystä olla säädettyä suurempi. Lukuvuoden koulutyön päättymisajankohdasta säädetään asetuksella. Perusopetusasetuksen 7 §:ssä määrätään, että lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 arkipäivänä, mikä vuonna 2022 on lauantai 4.6. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantai sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Siten tulevana lukuvuonna 2021–2022 on 188 työpäivää.

Huoltajilta ja koulujen henkilökunnilta on webropol-kyselyllä selvitetty mielipidettä syysloman pituuteen päätöksenteon avuksi. Mikäli syysloma on viikon, tarkoittaa se elokuussa koulun alkamista ke 11.8. ja mikäli syysloma on 3 päivää, koulu alkaa pe 13.8. ja kahden päivän syysloma siirtää koulujen alun maanantaihin 16.8.21.

Linkki toimi siten, että perheiltä toivottiin yksi yhteinen vastaus. Vastausaika päättyi 5.11.2020.  Kysellyn vastasi yhteensä 311 vastaajaa, joista perheiden osuus oli 249 vastausta. Kyselyssä vastaukset jakautuivat seuraavasti

Suosituin vaihtoehto perheiden näkökulmasta oli vaihtoehto 1  (69,08 %)

Toiseksi suosituin vaihtoehto perheiden näkökulmasta oli 3  (19,68 %)

Suosituin vaihtoehto henkilöstön näkökulmasta oli 1 (75,81 %)

Toiseksi suosituin vaihtoehto henkilöstön näkökulmasta oli 3 (12,9,%)

 

Kun vastaajaryhmien tulokset katsotaan yhdessä, suosituin vaihtoehto oli vaihtoehto 1 eli viikon syysloma (70,42 %)

Ehdotus

Esittelijä

  • Heli Kiertokari-Laitinen, vt. talous- ja hallintojohtaja, heli.kiertokari@laitila.fi

Sivistysvaliokunta päättää esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen työ-ja loma-ajat lukuvuodeksi 2021-2022 seuraavasti:

Syyslukukausi  ke 11.8.--ke 22.12.2021  (90 työpäivää)

syysloma ma 11.10.-su 17.10.2021

Kevätlukukausi ma 10.1.- la 4.6.2022 ( 98 työpäivää)

talviloma ma 21.2. -  su 27.2.2022

Esiopetus päättyy syyslukukauden osalta perjantaina 17.12.2021 ja kevätlukukauden osalta tiistaina 31.5.2022.

Sivistystoimenjohtaja voi päättää koulun aloitteesta yksittäisen työpäivän muuttamisesta, mikäli sillä edistetään esimerkiksi kodin ja koulun välistä yhteistyötä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi

Laitilan peruskoulujen ja lukion rehtorit, varhaiskasvatusjohtajat ja palvelupäällikkö