Kaupunginhallitus, kokous 30.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 151 Tiedoksi merkittävät asiat

Perustelut

1. Osallistavan budjetoinnin ehdotukset:

Osallistavaan budjetointiin tehdyt ehdotukset ovat oheismateriaalina.

2. Digi- ja väestötietoviraston kirje / Äänestysaluejaon muuttaminen vuodelle 2023:

Em. kirje on oheismateriaalina.

3. Väestömuutosten ennakkotietoja 1.1.-30.4.2022:

Yhteenvetotaulukko on oheismateriaalina.

4. Työnvälitystilasto, tilannekatsaus 30.4.2022:

Varsinais-­Suomen työ-­ ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa 19 400 työtöntä työnhakijaa. Huhtikuun aikana työttömien määrä supistuu yleensä maaliskuuhun verrattuna kuten tälläkin kertaa tapahtui jopa 1 000 hengellä. Vuotta aiemmasta työttömien määrä on vähentynyt 6 000 henkilöllä (24 %) eli hieman hitaammin kuin koko maassa yleisesti (25%). Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä aleni 3 300 (70%) henkilöllä verrattuna vuodentakaiseen.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli huhtikuun lopussa Varsinais-Suomessa 8,5 % eli 2,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Näin työttömien osuus työvoimasta oli pienempi kuin koko maassa (9,1 %).

Huhtikuussa työttömiä oli rajusti vähemmän kuin vuotta aiemmin kaikissa Varsinais-Suomen seutukunnissa. Suurin ero vuotta aiempaan oli Salon seutukunnassa (29%) ja pienin Loimaan seutukunnassa (21%).

Työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (8,9 %) sekä Turun kaupungissa (11,7 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (5,9 %) sekä kunnista Sauvossa (3,2 %).

Huhtikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ-­ ja elinkeinotoimistossa 11 300 kappaletta eli enemmän (+62 %) kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 33 900 kpl eli 12 300 (+57%) enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna huhtikuun aikana 22 500 kappaletta, joista 11 400 oli uusia, huhtikuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli huhtikuussa tarjolle 60% enemmän kuin vuotta aiemmin.

Viime ja kuluvana vuonna työvoiman kysyntä on ollut poikkeuksellisen vilkasta ja käytännössä kaikilla aloilla osaajia haetaan enemmän kuin edellisinä vuosina. Eniten paikkoja on ollut auki hoitosektorilla, jossa työvoiman kysyntä on ollut yli 50% kovempaa tänä vuonna verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Paikkoja on ollut määrällisesti runsaasti auki myös teollisuudessa (pl.metalli) sekä hotelli­- ja ravintolasektorilla. Prosentuaalisesti vuodentakaiseen verrattuna eniten työvoiman kysyntää on ollut hotelli- ja ravintolasektorilla +208%, johdon tehtävissä +182%, kaupan alalla (pl. puhdas myynti) +146% ja alkutuotannossa +121%.

Em. ajankohtana Laitilan työttömyysaste oli 6,8 %. Työttömiä työnhakijoita (ml. henk.koht. lomautetut) oli yhteensä 266, joista miehiä 154 ja naisia 112. Työttömistä alle 25-vuotiaita oli 33 ja yli vuoden työttömänä olleita oli 86.
Em. ajankohtana avoimia työpaikkoja oli yhteensä 368 kpl.

5. Verohallinnon kysely liittyen perusverokortin voimassaoloajan muuttamiseen:

Em. kysely ja talousjohtajan vastaus on oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus merkitsee em. asiat tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.