Kaupunginhallitus, kokous 28.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 102 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite ikäihmisten digipalveluiden tavoitettavuudesta

LAIDno-2022-321

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Virve Aho esitti Kokoomuksen valtuustoryhmän kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti:

"Maailma muuttuu ja sen myötä tulee muuttumaan nykyistä voimakkaammin myös eri palveluiden tuottamistavat. Kustannusten nousu ja jatkuva palvelutarpeen lisääntyminen lisäävät painetta löytää keinoja tuottaa palveluita nykyistä tehokkaammin. Nämä ovat lisänneet jo nyt it-palveluiden ja erilaisten etävastaanottojen kehittämistä ja käyttöönottoa. Näin on todettu myös tulevaisuuden sote-palveluiden kohdalla; erilaiset etävastaanotot tulevat lisääntymään nykyisestään.

Myös eri yhdistykset tarjoavat jo nyt palveluita ja kohtaamisia netin välityksellä. Esim. Laitilan ikäihmisille on tullut mahdollisuus osallistua Sippe-nettikutsuille. Järjestäjänä toimii Turun lähimmäispalveluyhdistys. Tämän kaltaiset tapahtumat ovat tulevaisuutta ja tulevat lisääntymään. Näillä palveluilla tuodaan nykyistä enemmän sisältöä ikäihmisten arkeen ja samalla voidaan myös vähentää ikäihmisten yksinäisyyttä. Palveluiden kehittäminen tuleekin nähdä erittäin hyvänä asiana.

Olemme huolisamme ikäihmisten mahdollisuudesta olla osana osallistuvia kuntalaisia sekä siitä, millä turvaamme ikäihmisten mahdollisuuden käyttää tulevaisuuden peruspalveluita tasavertaisesti muiden kuntalaisten kanssa. Kehityksen myllerryksessä emme ole kiinnittäneet riittävästi huomiota siihen, miten varmistamme käyttäjien it- taidot, innostuksen ja palveluiden käytettävyyden.

Aloite

Laitilan Kokoomus esittää, että Laitilan kaupunki lähtee kehittämään ja toteuttamaan ratkaisuja, joilla turvataan ikäihmisten riittävät it-taidot ja mahdollisuuden digitaalisten palveluiden käyttämiselle.

Tarvitaan it-palveluiden käytön osaamista, riittävän kattavia, toimivia ja kohtuuhintaisia verkkopalveluita sekä myös helppokäyttöisiä it-ohjelmia ja laitteita. Mikäli haluamme olla kolme kukonaskelta edellä, niin lähdemme myös kehittämään omia ladattavia helppokäyttöisiä appejä, joilla tavoitetaan kaupungin ikäihmiset ja mahdollistetaan osallistuminen. Samalla pystymme tuomaan palvelut ja tapahtumat jokaisen ikäihmisen tietoisuuteen nykyistä paremmin.

Palveluiden kehittäminen siten, että digipalvelut olisivat mahdollisimman helposti kaikkien käytettävissä, on nähtävä osana ennaltaehkäisevää työtä. Samalla mahdollistamme yhdenvertaiset palvelut kaikille kuntalaisille. Meillä on Laitilassa erinomaista osaamista sekä henkilöstön, vapaaehtoisten toimijoiden että paikallisten yritysten taholta. Tarvitaan riittävää koordinointia, tarpeiden kartoitusta, yhteistyötä ja innostavia tapoja tehdä tämä digiloikka ikäihmisten arkeen."

Ehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi em. valtuustoaloitteen tiedoksi lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista valmistelua varten.

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa, että otsikossa mainitun valtuustoaloitteen valmisteluvastuu on sosiaali- ja terveysjohtajalla.

Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupunginvaltuustolle ennen valmistelun aloittamista lähetekeskustelua varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli vs. sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Koski.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.