Kaupunginhallitus, kokous 27.2.2023

§ 41 Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien sivistystoimen strategiaa vuosille 2021-2025

LAIDno-2021-138

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginvaltuutettu Eero Kuisma esitti Keskustan valtuustoryhmän kirjallisen valtuustoaloitteen, joka kuuluu seuraavasti:

"Sivistystoimessa vuosi 2021 on koronavuosi ja koronan jälkihoidon vuosi. Koronatoimet ja ennaltaehkäiset valmistelut vievät yhden sivistystoimen johtavan viranhaltijan työajasta tällä hetkellä yli 80 prosenttia. Koronakauden päättymistäkään emme pysty varmuudella arvioimaan. Asiantuntijat puhuvat ensi juhannuksesta ja toiset varauksellisemmat tutkijat puhuvat juhannuksesta 2022. Tämän näkökulman takana seisoo mm. turkulainen professori Pentti Huovinen. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä on pitänyt ennustuksissaan esillä tulevaa juhannusta.

Kuluvaan vuoteen kuuluu niin ikään oppivelvollisuusiän laajennuksen valmistelu 18 ikävuoteen kuten myös maksuttoman toisen asteen koulutuksen valmistelu.

Tälle vuodelle on kaavailtu myös varsin laaja-alaista WinNovan ja Laitilan lukion yhteistyön käynnistämistä. Tällä hetkellä jo WinNovalla on Laitilan toimijoiden kanssa opiskelijahuollon kysymyksissä tiivis yhteistyö. Niin ikään luonteva yhteistyön muoto olisi koulupudokkaat, joka on tosi tärkeä ryhmä. Oppivelvollisuusiän pidennyksessä se painottuu. Juuri nivelvaiheessa peruskoulutuksen loppuminen mahdollistaa asiaan tarttumisen. Koulupudokkaiden torjuminen yhteiskunnassa on ykköskorin asioita.

Laitilankin sivistystoimessa pitää huolehtia yhdessä siitä, että lasten ja nuorten elämä on vaikeista oloista huolimatta mahdollisimman turvallinen. Heidän tulee saada tarvittavat eväät jatko-opintoihin ja työelämään. On tärkeää, että heistä kehittyy itsenäisesti ajattelevia, medialukutaitoisia, yhteiskuntaan kiinnittyviä aikuisia.

WinNovan ja Laitilan lukion yhteistyökuviot kiinnostaa kovasti myös tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa ja hän kannusti viemään tätä tulevaisuuden kannalta uraauurtavaa työtä kaikin mahdollisin voimavaroin eteenpäin. OKM seuraa näitä harvalukuisia kokeiluja herkeämättömästi löytääkseen valtakunnan agendalleen toimivan mallin. WinNovan pedagoginen rehtori ja Laitilassa vs. sivistystoimenjohtaja ja lukion rehtori ovat puntaroineet ja arvioineet asiaa tykönään viime päivinäkin.

Sitten on aika siirtyä itse strategiaan. Strategian painopisteet ja tavoitteet vuosille 2021-2025 ovat seuraavat:

  1.  Lakisääteisen oppivelvollisuusiän laajennuksen valmistelu laadukkaasti ja kattavasti. Sekä työn integrointi sivistystoimen keskeisiin kokonaisuuksiin. Hankkeen tarkka aikatauluttaminen (sopii harvinaisen huonosti yhteen koronavaateiden kanssa)
  2.  Maksuttoman toisen asteen koulutuksen valmistelun maaliin saattaminen. Tämäkin hanke vaatii selkeän aikatauluttamisen. Otsikon mahdollistamasta harhanäkökulmasta poiketen kysymys on mittavasta työstä.
  3.  WinNovan ja Laitilan lukion (laaja-alaiset) yhteistyökuviot, joka on hyvin synkroonissa oppivelvollisuusiän laajennuksen kanssa. Kumpikin oppilaitos vaatii tason korotuksen opettamiskulttuurissaan.
  4. Koulupudokkaiden torjuntatalkoot sisältyvät kaikkiin kolmeen jo esille tuotuun kokonaisuuteen. Ikäluokan läpivieminen mahdollisimman eheänä kohti jatkokoulutuspaikkaa on avainmittari. Etäopetuksen jälkihoito on meitä läheisesti koetellut viime keväästä asti.
  5. Kattavan rahoituksen hankkiminen strategian painopisteisiin on tärkeää. Merkittävä siivu rahoituksesta on kerättävä tässäkin casessa erillisprojektien kautta. Joulukuisessa budjettivaltuustossa selvisi, että projektirahoittaminen on kuitenkin sivistystoimen vahvuusalueita

Koska osa painopisteistä on varsin pitkäkestoisia, strategiaa pystytään merkittävästi hyödyntämään palvelusuunnitelman laadinnassa. Strategia oikein arvotettuna aidossa toimintaympäristössä kuvaa varsin täysipainoisesti hallinnonalan ”päivän kuntoa”.

Tämä olkoon sivistysvaliokunnan puheenjohtajan kädenojennus kovasti arvostamalleen toimialalle. Päivät käyvät vähiin. Päiviä tässä luottamustoimessa on jäljellä 120. Tämä on tarkoitettu kehikoksi ensimmäiseen työpajaan, jos sellainen joskus järjestetään. Silloin kun strategia on parhaimmillaan, se pystyy elämään koko ajan esiin tulevien asioiden ja tilanteiden ehdolla.

Esitämme kohteliaimmin, että valtuustoaloite lähetetään kaupunginhallitukseen ja tuodaan aikanaan kaupunginvaltuustoon lähetekeskustelua varten."

Ehdotus

-

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi valtuustoaloitteen tiedoksi lähettäen sen samalla kaupunginhallitukselle asianmukaista valmistelua varten.

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus toteaa,​ että otsikossa mainitun valtuustoaloitteen valmisteluvastuu on sivistystoimenjohtajalla. 

Kaupunginhallitus lähettää aloitteen kaupunginvaltuustolle ennen valmistelun aloittamista lähetekeskustelua varten.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

-

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto käy aloitteesta lähetekeskustelun.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asian käsittelyn aikana puheenvuoron käyttivät valtuutetut Kuisma, Perkkola, Laurila, Aitakari ja Kuusisto Janne.

Valmistelija

Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi
Nestori Mäkelä, sivistystoimen palvelupäällikkö, nestori.makela@laitila.fi
Kimmo Jalonen, Lukion rehtori, kimmo.jalonen@laitila.fi
Tuomas Kankaanpää, Varppeen koulun rehtori, tuomas.kankaanpaa@laitila.fi

Perustelut

1. Lakisääteiseen oppivelvollisuuden laajentamiseen varauduttiin Laitilassa niin toimintojen, talouden, toimivallan, yhteistyökuvioiden kuin tavoitteidenkin puolesta operatiivisesti. Oppivelvollisuuden valvontaa on toteutettu sivistystoimen palvelupäällikön toimesta hyvässä yhteistyössä oppilaitosten, opiskeluhuoltotoimijoiden, perhepalveluiden kuin muidenkin toimijoiden keskuudessa. Prosessi on koettu toimivaksi ja tehokkaasti ja käytännöt tulee päivittää hyvinvointialuemuutoksen myötä 1.1.2023 alkaen. Laitilan mittakaavassa toimenpiteet koskevat muutamia nuoria vuosittain. Laitilan kaupunki oli valmistelussa ja toimeenpanossa aktiivinen toimija niin alueellisesti kuin esimerkiksi Winnovan prosessien kehittämisessä. Laitilan kaupungin osalta muutoksen toimeenpano astui aikataulussa voimaan.

Strategisesti sivistystoimen tavoitteet ja mittarit tukevat yhdenvertaista, tasa-arvoista ja opiskelijalähtöistä otetta. Yhteistyön ylläpitäminen on tärkeää kaupungin ja oppilaitosten sekä muiden toimijoiden välillä.

 

2. Maksuton toinen aste astui voimaan 1.8.2021 vuonna 2005 syntyneiden osalta ja laajenee lukuvuosi kerrallaan seuraaviin ikäluokkiin. Maksuttomuus ei koske koulukuljetuksia, mutta Kelan koulumatkatuen alaraja on laskenut 10 kilometristä seitsemään kilometriin. Maksuttomuus on merkinnyt lisäkustannuksia, mutta niiden merkitys Laitilan kaupungin taloudelle ei ole merkittävä, koska kaupunki on tukenut oppimateriaalihankintoja jo aiemmin. Esimerkiksi vuonna 2020 aloittaneet saivat tukea oppimateriaalien hankintaan yhteensä noin 11 000 euroa. Vuonna 2023 oppimateriaaleihin kuluu arviolta noin 30 000 euroa eli todellinen lisäys on noin 19 000 euroa. Tietokoneiden hankinnan kustannuksista ei voi toistaiseksi tehdä täsmällistä arviota, koska tietokoneiden hankinnassa on siirrytty leasing-rahoitukseen. Karkeasti arvioiden lisäkustannukset ovat samassa suhteessa oppimateriaalikustannusten kanssa. Vastaavasti lukiokoulutuksen rahoituksen yksikköhintaa on nostettu, mikä kompensoi kaupungille aiheutuneet lisäkulut täysimääräisesti tai ainakin lähes täysimääräisesti.

Uusien opetussuunnitelmien ja lukiolain myötä lukiolle on tullut velvoite järjestää erityisopetusta. Laitilassa erityisopetusresurssi on lukuvuosina 2021-2022 ja 2022-2023 yhteensä viisi vuosiviikkotuntia. Erityisopetuksen tarve on ilmeinen ja alustavasti on kaavailtu ensi lukuvuodeksi resurssin nostamista seitsemään vuosiviikkotuntiin. Tällä mahdollistetaan entistä yksilöidympi erityisopetus ja opiskelijoiden tarpeen huomiointi. Laitilan lukion erityisopetuksen resurssi on linjassa lähiseudun lukioiden kanssa.

 

3. Laitilan lukion ja WinNovan yhteistyön kehittämistä on valmisteltu vuoden 2022 aikana. WinNovan, sivistystoimen ja lukion edustajien kanssa valmisteltu yhteistyön kehittämishanke tuodaan erilliseen keskusteluun luottamushenkilöiden kanssa kevään 2023 aikana, kun valmistelutyö on edennyt kokonaisuudessaan esittelyvaiheeseen.

Laitilan lukio sijoittuu vertailussa maakunnan tasolla mitatuna korkealle. STT:n  vuonna 2022 tekemän lukiovertailun maakunnallisten kärkikymmenikköjen osalta Laitilan lukio sijoittui 7. parhaaksi Varsinais-Suomen lukioista (lukioita yhteensä 27). STT:n lukiovertailussa ylioppilaskirjoitusten tuloksia verrattiin opiskelijoiden peruskoulun päättötodistuksiin. Näin lukion vaikutuksesta oppimistuloksiin sai paremman kuvan kuin vertaamalla vain eri lukioiden yo-tuloksia. Laitilan lukio on onnistunut laadukkaalla opetuksella edesauttamaan opiskelijoiden hyviä oppimistuloksia. Tätä työtä jatketaan edelleen.

 

4. Kaikki 9. vuosiluokan oppilaat saivat yläkoulussa päättötodistuksen keväällä 2022. Koulupudokkuus ymmärretään toteutuneena riskinä koulutuksen ulkopuolelle joutumisesta. Pudokkuusriskiä ennakoinee suuri määrä poissaoloja jo perusopetuksen aikana. Keskeisiksi työskentelytavoiksi poissaoloihin puuttumisessa nousevat niin oppilaitoksissa tehtävä yhteisöllinen hyvinvointia edistävä työ kuin opiskeluhuoltosuunnitelmien määrittelemät yksilöllisen opiskeluhuollonkin prosessit. Keskeinen menestymistä puuttumiselle edistävä tekijä on varhainen tuki.

Haasteeseen koulupoissaolojen lisääntymisestä ja heikosta kiinnittymisestä kouluun on tartuttu konkreettisin toimin mm. joustavan perusopetuksen opetusryhmä yläkouluun perustamalla. JOPO-ryhmä on todetusti pystynyt korjaamaan yksilöllistä etenemistahtia kaipaavien nuorten koulupolkuja. Toiminnan kehittämistä yläkoulussa jatketaan erityisnuorisotyöntekijän vakanssin perustamisella (v. 2023). Erityisnuorisotyöntekijällä haetaan ns. sitouttavan kouluyhteistyön toimintamallien kehittämistä: työntekijä voi toimia koulun muita työntekijöitä laajemmin työelämä- ja vapaa-ajan verkostojen rajapinnassa nuorten kokonaiselämänhallintaa kehittävällä työotteella.

Poissaolohaasteiden on havaittu alkavan entistä aikaisemmin, jo alakouluaikana. Perheiden haasteiden ratkaisemisessa tarvitaan sujuvaa moniammatillista verkostoyhteistyötä ja perhetyön toimintamallien kehittämistä.

Sujuvaa nivelvaihetta yläkoulusta 2. asteelle siirryttäessä tuetaan tiedonsiirtomalleja uudistamalla: yläkoulussa on määritelty nivelvaihetiimin kehittämisprosessissa mm. käyttöönotettavien tiedonsiirtolomakkeiden käyttöönotosta sekä opetuksen järjestämiselle muuten välttämättömiksi katsottujen tietojen välittämisestä 2. asteelle yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Asiassa on kuultu myös 2. asteen oppilaitoksia. Tavoitteena on sujuvamman siirtymän edistäminen. Myös sääntely tämän nivelvaiheen tiedonsiirtojen toteutusta ohjaavana on muuttunut: mm. erityisen tuen päätökset ohjataan jatkossa luovuttamaan 2. asteen koulutuksen järjestäjälle kaikkien erityisen tuen oppilaiden osalta.

Laitilan lukiossa on syksyllä 2022 otettu käyttöön poissaoloihin puuttumisen ja ennaltaehkäisyn toimintamalli. Yhteistyössä opetushenkilöstön, opiskeluhuoltohenkilöstön ja etsivä nuorisotyön kanssa tehdään työtä varhaisen tuen järjestämiseksi opiskelijoille, joilla on suurentunut riski pudota opinnoissa. 

OKM pilotoi ns. sitouttavan kouluyhteistyön toimintamalleja paikallisesti lukuvuoden 2022–2023 aikana. Tiedossa on, että piloteista nousevia käytänteitä pyritään nostamaan lainsäädäntöön siten, että toimintamallit mm. poissaoloihin puuttumisiksi kyetään jossain määrin yhdenmukaistamaan valtakunnallisesti. Laitilassa näihin haasteisiin on haettu ratkaisuja proaktiivisesti jo useiden vuosien ajan, ja tästä kehittämistyöstä onnistumisineen on konkreettista näyttöä.

 

5. Sivistystoimi on hakenut ja hakee tulevaisuudessakin monipuolisesti eri Opetus- ja Kulttuuriministeriön, Opetushallituksen ja Aluehallintoviraston myöntämiä valtionavustuksia sekä valtion erityisavustuksia. Vuonna 2022 saadun rahoituksen kokonaismäärä on ollut n. 700 000€. Nuorisotoimen osuus rahoituksesta on ollut n. 70 000€. Rahoitus kohdentuu lähes yksinomaan lisäresursseihin opetuksen ja kasvatuksen tasa-arvoistamisen, yhdenvertaisuuden, tuen järjestämisen ja lasten ja oppilaiden hyvinvoinnin lisäämiseen sekä nuoristoimen osalta etsivä nuorisotyön järjestämiseen. Jatkossa toivotaan rahoittajilta pitkäjänteisyyttä, jolloin kehittäminen, lisäresurssien kohdentaminen ja vaikutusarviointi olisi tarkoituksenmukaista. Varhaiskasvatuksen ja opetuksen kentällä vaikutukset ovat n. 13 henkilötyövuotta vuosittain koko toimialan laajuudessa.

Strategisesti konkreettisen tavoitteen asettaminen on haasteellista, koska ulkopuolisen hankerahoituksen osuus riippuu pitkälti rahoittajista ja myöskin siitä, onko kaupungillamme mahdollisuutta osallistua omavastuuosuuteen, joka tulee sisällyttää käyttöön. Muuttuvissa tilanteissa lisäresurssit ovat olleet tärkeitä ja niiden kohdentaminen tarkoituksenmukaista.

Ehdotus

Esittelijä

Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Sivistysvaliokunta antaa yllä olevan vastauksen tiedoksi kau­punginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen koskien sivistystoimen strategiaa vuosille 2021-2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Susanne Laaksonen, sivistysjohtaja, susanne.laaksonen@laitila.fi

Perustelut

-

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi

Kaupunginhallitus antaa edelleen kaupunginvaltuustolle otsikossa mainittuun valtuustoaloitteeseen sivistysvaliokunnan antaman selvityksen koskien sivistystoimen strategiaa vuosille 2021-2025.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli sivistysjohtaja Susanne Laaksonen.