Perustelut
Sarastia Oy:n yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaan Sarastian osakkeenomistajilla on oikeus lunastaa yhtiön osake, joka siirtyy ostajalle, joka entuudestaan ei ole yhtiön osakasrekisterin osakkeenomistaja.
Riikinvoima Oy:n omistama Sarastian osake (1 kpl) on siirtynyt Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymälle. Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymä ei ole entuudestaan Sarastian osakkeenomistaja.
Yhtiöjärjestyksen mukaan osakkeenomistajan tulee esittää lunastusvaatimuksensa kirjallisesti yhtiölle kuukauden kuluessa siitä, kun yhtiö sai tiedon osakkeiden siirrosta. Yhtiö sai tiedon osakkeen siirrosta 17.5.2021.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus päättää olla käyttämättä oikeuttaan lunastaa Sarastia Oy:n osake, joka siirtyy Keski-Savon Jätehuolto liikelaitoskuntayhtymälle, joka entuudestaan ei ole yhtiön osakasrekisterin osakkeenomistaja.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli talousjohtaja Marika Silvennoinen.