Kaupunginhallitus, kokous 14.6.2021
Pöytäkirja on tarkastettu
Valmistelija
-
Mika Palmulaakso, Maankäyttöinsinööri, mika.palmulaakso@laitila.fi
Perustelut
Vapaana olevien teollisuustonttien määrä on saavuttamassa tason, jossa uusien teollisuustonttien kaavoittaminen on ajankohtaista. Kaavaryhmässä on pohdittu mahdollisen uuden teollisuusalueen sijaintia. Samppanummen teollisuusalueen maanomistus on suurimmilta määrin kaupungin omistuksessa, joten tälle kaupungin omistamalle alueelle voidaan asemakaavaa lähteä laatimaan.
Samppanummen teollisuusalueen asemakaavalaajennuksen laadinnasta on pyydetty tarjouksia konsulteilta. Kaava-alueen alustava laajuus käsittää n.120 ha alueen. Asemakaavoitettavaksi suunniteltu alue on yleiskaavassa osoitettu työpaikka- tai teollisuusaslueeksi. Alueelta laaditaan tällä hetkellä luontoselvitystä, jonka valmistuttua kaavarajausta tarkennetaan.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus hyväksyy edullisimman Ramboll Finland Oy:n antaman tarjouksen asemakaavan laadinnasta ja päättää käynnistää asemakaavan laadinnan Samppanummen teollisuusalueella.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä tämän asian käsittelyn ajan oli tekninen johtaja Mika Raula.
Tiedoksi
Sweco Infra & Rail Oy / maankäyttö, Ramboll Finland Oy / maankäyttö
Muutoksenhaku
Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Laitilan kaupunginhallitukselle, osoite Keskuskatu 30, PL 25 23801 Laitila.
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnanjäsen. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä kunnan jäsenen ja muiden katsotaan saaneen tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.