Perustelut
Hallintosäännön 52 §:n mukaan avoimien toistaiseksi voimassa olevien vakanssien täyttölupa tulee pyytää kaupunginhallitukselta.
Varppeen koululla on aloitettu joustavan perusopetuksen opetusryhmän toiminta lukuvuonna 2020-2021 sivistysvaliokunnan päätöksen (2020/ 71 §) mukaisena.
Joustavan perusopetuksen opetusryhmä toimii Perusopetuslaissa (5 §) ja Perusopetusasetuksessa (1998/852) määritellyn normiohjauksen mukaan.
Joustavan perusopetuksen opetusryhmän toiminnan jatkamiselle nähdään vahva tarve. Jatkossa oppilasvalintaa edelleen yhdenmukaistetaan ja opetusryhmää markkinoidaan systemaattisesti myös huoltajille siten, kun tuki nähdään yksittäistenkin oppilaiden tilanteissa tarkoituksenmukaisena. Työelämään tutustumisen ja työharjoittelujaksojen määrää halutaan lisätä ja toimijoiden yhteistyötä kehittää. Joustavan perusopetuksen toiminnalla kyetään vastamaan yleisopetuksessa muuten opiskelleiden oppilaiden koulunkäyntihaasteisiin. Joustavaa perusopetusta kehitetään yleisopetuksen toimintana.
Poikkeuksellinen lukuvuosi 2020-21 etäjaksoineen ja muine rajoitustoimineen todennäköisesti lisää tarvetta joustavan perusopetuksen kaltaisille ratkaisuille oppilaiden yksilöllisten oppimispolkujen vahvistamisessa. Myös valtionhallinto on tunnistanut tarpeen yleisellä tasolla. Joustavan perusopetuksen toiminnan jatkaminen tukee perusopetuksen tavoitetta kaikkien mukanapitämisestä ja perusopetuksen tasa-arvon edistämisestä.
Sivistysvaliokunta on päätöksessään 26 §/ 2021 (25.3.2021) päättänyt joustavan perusopetuksen toiminnan jatkamisesta Varppeen koululla. Koska nykyinen joustavan perusopetuksen päätoiminen tuntiopettaja on hoitanut virkaa aiemman päätöksen (2020/ 71 §) mukaisesti määräaikaisena lukuvuonna 2020-2021, tulee nyt tarpeelliseksi joustavan perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan opettajaviran perustaminen. Virka täytettäisiin toistaiseksi 1.8.2021 alkaen.
Joustavan perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan tehtävänä on kehittää joustavan perusopetuksen laitilalaista toimintamallia moniammatillisessa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Joustavan perusopetuksen opettajan palkkameno on varattu vuoden 2021 talousarvioon 31.7.2021 saakka.
Kunnalle, kuntayhtymälle ja yksityiselle opetuksen järjestäjälle voidaan myöntää joustavan perusopetuksen toiminnasta aiheutuviin lisäkustannuksiin euromäärä, joka saadaan, kun joustavan perusopetuksen toimintaan osallistuvien oppilaiden määrä kerrotaan mainittua toimintaa varten oppilasta kohden määrätyllä yksikköhinnalla (Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 2009/1705).
Opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa vuosittain 2 §:n 2 momentin 6 kohdassa tarkoitetun joustavan perusopetuksen yksikköhinnan valtion talousarvion rajoissa. Vuodelle 2021 opetus- ja kulttuuriministeriö on valtion talousarvion rajoissa vahvistanut joustavan perusopetuksen yksikköhinnaksi 2.829,64 euroa oppilasta kohti.
Joustavan perusopetuksen käyttökustannuksiin myönnetty kokonaisrahoitus vuonna 2021 on Laitilassa 22 637 euroa (Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmän raportit, raportti: VOS6SL21, 22.12.2020). Vuoden 2021 valtionosuusrahoituksen kuukausierät tulevat maksatukseen kunkin kuukauden 11. päivään mennessä. Vuoden 2021 jopo-lisärahoitus jakaantuu koko vuodelle: 23.3.2021 mennessä oli maksettu 5 658 euroa. Maksettavaa oli jäljellä 16 979 euroa.
Henkilöstösuunnitelma TA21 -lomakkeella joustavan perusopetuksen opettajan kokonaispalkkamenoksi oli arvioitu 46 800 euroa vuodessa. Talousarviovalmisteluissa (vrt. henkilöstösuunnitelmalomake) on todettu, että ”joustavan perusopetuksen toimintaa kehitetään ja arvioidaan lukuvuoden aikana. Samalla arvioidaan tarvetta sille, että toimintaa pidettäisiin yllä tulevinakin lukuvuosina toiminnan taloudelliset reunaehdot ja mahdollisuudet huomioiden.”
Varppeen tuntikehystä on aikaisemmin vähennetty lukuvuoden 2019-2020 tasosta: taso tulee pysymään samalla, alemmalla tasolla myös lukuvuoden 2021-2022 suunnittelussa. Yleisenä suuntauksena näyttää olevan hitaasti kasvava tarve kohdistaa resursseja yksilöllisiä oppimispolkuja ja joustavaa perusopetuksessa etenemistä mahdollistavaan toimintaan. Samalla on totta kai niin, että koko koulun toimintakulttuuria kehitetään systemaattisesti kaikki oppijat paremmin huomioivaksi. Joustavan perusopetuksen kaltaisen toimintamallin tarve arvioidaan joka tapauksessa pitkäkestoiseksi.
Palkkamenot kustannuspaikalla 2150 ovat yleisesti ottaen pudonneet opetushenkilökunnan ikärakenteen muuttumisen vuoksi: maksettavien vuosisidonnaisten lisien määrät ovat pudonneet. Tämä kehitys on edelleen jatkunut. Eläköitymisiä lukuvuoteen 2021-2022 siirryttäessä on edelleen useita. Henkilöstökulut ovat opettajien kuukausipalkkojen osalta toteutuneet jopa selvästi alle tavoitetoteuman (tilanne 03/2021). Henkilökulujen kokonaisuuden osalta merkittävää säästöä ei näytä syntyvän, mutta osana kokonaisperusteluja jopo-opettajaviran perustamiselle asia ja sen merkitys myös jatkossa tulee huomioida.
Joustavan perusopetuksen oppilasvalinnasta ja ryhmän koosta riippuen (8-10 oppilasta) käyttökustannuksiin myönnettävä valtionosuusrahoitus vuoden 2021 yksikköhintoihin peilaten voi nousta yli 26 000 euroon vuonna 2022. Asia on riippuvainen OKM:n valtion talousarvion rajoissa vahvistamasta yksikköhinnasta. Valtion lisärahoitus voi parhaimmillaan siis kattaa lähes 2/3 opettajan vuotuisista palkkakustannuksista. Joustavan perusopetuksen opetusryhmässä on toistaiseksi kyetty hyödyntämään olemassa olevaa Varppeen koulun koulunkäynninohjauksen resurssia, joten palkkakuluja ei ole opettajan lisäksi muodostunut.
Joustavassa perusopetuksessa kyetään tukemaan myös toisen asteen siirtymää niillä oppilailla, joilla on ollut hankala menestyä opinnoissaan yleisopetuksessa. Useiden työssäoppimisjaksojen tuella voidaan vahvistaa oppilaanohjaus- ja nivelvaiheprosesseja, kun oppilaitos yhdeksännen vuosiluokan jälkeen vaihtuu.
Joustavan perusopetuksen toimintaan jatkossakin saatava valtionosuusrahoitus, muut taloudelliset edellytykset (ml. virkarakenteen muutoksista johtuvat opettajien palkkakulujen toteumat) sekä inhimillinen tarve tukevat toiminnan jatkamista ja kehittämistä vakinaisena toimintamuotona Laitilassa ja Varppeen yläkoulussa. Em. syiden vuoksi on tarkoituksenmukaista anoa lisämäärärahaa opettajan palkkakustannuksille talousarvion 2021 osalta ja sisällyttää viran palkkamenot vuoden 2022 talousarvioon. Talousvaikutus tullee olemaan arvioitua lisämäärärahaa pienempi edellä mainituista taloudellisista syistä, kuten virkarakenteen muutoksista johtuen.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kattelus, Kaupunginjohtaja, lauri.kattelus@laitila.fi
Kaupunginhallitus:
1. Päättää perustaa joustavan perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan opettajaviran ja myöntää viralle täyttöluvan. Virka julistetaan haettavaksi sivistystoimessa ja täytetään toistaiseksi 1.8.2021 alkaen. Viran sijoituspaikka virkasuhteen alkaessa on Varppeen koulu. Viran opetusvelvollisuus on 24 tuntia.
2. Päättää esittää valtuustolle 23 000 euron lisämäärärahaa vuoden 2021 talousarvioon perusopetuksen tehtäväkohdalle 28.
3. Päättää esittää valtuustolle, että ko. viran palkkameno varataan vuoden 2022 talousarvioon.
Virkaan valittavalta edellytetään erityisopettajan kelpoisuutta opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaan.
Perustettava virka lisätään kaupungin vakanssiluetteloon.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana läsnä asian käsittelyn ajan oli vt. sivistystoimenjohtaja Nestori Mäkelä.